Kuulitko linnun äänen, jota et tunnista – tekoäly voi tulla nyt avuksesi
Lintujen ääniä voidaan tunnistaa entistä luotettavammin tekoälyn avulla. Samalla kansalaistiede tukee tieteellistä tutkimusta.Helsingin yliopiston tutkimuksessa tekoälyä opetettiin tunnistamaan lintujen ääniä entistä tarkemmin. Tutkimuksen tuloksia on käytetty muun muassa Muuttolintujen kevät -mobiilisovelluksessa. Siitä on muodostunut merkittävä alusta, jolla voidaan kerätä lintuäänityksiä eri puolilta Suomea.
Mobiilisovellus tuo samalla tieteellisessä tutkimuksessa käytettyjä työkaluja kansalaisten käyttöön. Sovelluksella käyttäjät voivat äänittää lintuja ja saada äänityksilleen tekoälyn tuottaman arvion siitä, mikä lintu on äänessä.
Sovelluksen kautta kerätty aineisto tukee linnuston seurantaa ja tutkimusta Suomessa ja avaa uudenlaisia tutkimusmahdollisuuksia myös jatkossa. Aineistojen avulla pystytään esimerkiksi seuraamaan elinympäristöjen tilaa entistä tehokkaammin. Lintuäänitysten avulla voidaan tutkia esimerkiksi lintujen esiintymistä, muuttokäyttäytymistä ja lauluaktiivisuutta.
”Sovelluksen suosio osoittaa, miten automaattisten äänentunnistusmallien avulla voidaan edistää laajamittaista kansalaistieteen avulla tapahtuvaa aineistonkeruuta”, sanoo väitöskirjatutkija Patrik Lauha Helsingin yliopiston tiedotteessa.
Automaatio ja muut uudet menetelmät mahdollistavat entistä parempien tunnistusmallien opettamisen eri alueille ja erilaisiin seurantatarkoituksiin. Lauha osoittaa väitöstutkimuksessaan, että lintujen ääntentunnistusmalleja voidaan parantaa räätälöimällä malleja tiettyyn seurantatarkoitukseen soveltuvaksi. Lauha väitteli aiheesta 9. tammikuuta Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa.
Muuttolintujen kevät -sovellus on kehitetty yhteistyössä Jyväskylän yliopiston, Helsingin yliopiston, CSC:n ja Ylen kanssa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







