Tutkija: Suppea eturyhmä päättää metsien käytöstä – jalkoihin jäävät luonto, tutkijat ja kansalaiset

Anna Kukkosen mukaan vanhojen metsien suojelukriteereistä päätettäessä ekologinen tieto jäi paitsioon. Metsäpolitiikka ja keskustelua metsien käytöstä leimaavat tiedevastaisuus ja ekologisen tiedon vähättely.  Kuva: Sanne Katainen

”Miksi tieteellä ja julkisella kritiikillä on niin vähän vaikutusta metsäpolitiikkaan ja metsien käyttöön Suomessa?”

Tähän kysymykseen tutkijatohtori Anna Kukkonen Helsingin yliopistosta pureutuu työryhmineen, jota rahoittaa Koneen säätiö. Taustalla on havainto, jonka mukaan tutkijat ja kansalaiset ovat alkaneet viime vuosina vaatia luontoystävällisempää metsätaloutta, mutta kutsuhuutoon ei vastata.

Erityisesti vinoutuma näkyy hallituksen haluttomuudessa suojella jäljellä olevat luonnontilaiset ja vanhat metsät. Velvoite niiden suojelemiseen tulee EU:n biodiversiteettistrategiasta, jolla pyritään pysäyttämään luontokato.

Valtioneuvosto hyväksyi vanhojen metsien suojelukriteerit vuosi sitten maaliskuussa. Kukkosen mukaan tieteellinen pohjatyö niihin tehtiin huolellisesti Suomen ympäristökeskuksessa ja Luonnonvarakeskuksessa, mutta hallitus valikoi tutkimuslaitosten raportista tarkoitushakuisesti tiukimmat puuston ikää ja lahopuuta koskevat raja-arvot, jotka eivät juuri lisää vanhojen metsien suojelua.

Tämän seurauksena 430 ympäristöalan tutkijaa allekirjoitti vetoomuksen, jossa vaadittiin suojelukriteerien laatimista tieteellisin perustein. Lisäksi valmisteluprosessia arvosteltiin poikkeuksellisen suljetuksi.

Itsenäiset tiedepaneelit, kuten ilmasto- ja luontopaneeli sekä iso joukko tutkijoita näkevät, että Suomen biotalousstrategia heikentää metsien hiilinieluja ja monimuotoisuutta.

Kukkonen on kollegoineen haastatellut metsäalan etujärjestöjä, tutkijoita, ympäristöjärjestöjä ja valtionhallinnon edustajia, jotka osallistuivat vanhojen metsien suojelukriteerien laadintaan osana EU:n biodiversiteettistrategian toimeenpanoa.

31 organisaation joukosta erottui pieni ryhmä, jonka koettiin vaikuttaneen eniten vanhojen metsien kohtaloon ja metsäpolitiikkaan laajemminkin.

Valtakeskittymässä on mukana metsäteollisuuden ja metsänomistajien etujärjestöjä, metsähallituksen metsätalouspuoli sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Heidän vaikutusvaltansa perustuu isoon organisaatioon ja tehokkaaseen lobbaukseen. Valtaverkoston taustalla on myös historiallisia riippuvuuksia sekä pitkään vallinnut ”maan tapa” metsien käytössä.

Lisäksi metsäalan etujärjestöjen ja valtionhallinnon välillä harjoitetaan urakiertoa eli samat henkilöt työskentelevät vuoron perään kummallakin puolella. Sen nähdään ylläpitävän nykyisiä valtarakenteita.

Haastatteluissa moni sanoi, että metsäteollisuus ja MTK vetävät yleensä yhtä köyttä korostaen puuntuotantoa, vaikka metsänomistajien keskuudessa painottuvat yhä enemmän luonto- ja virkistysarvot.

Anna Kukkonen taustallaan yksi metsävallan linnakkeista eli Maalaistentalo, jossa MTK pitää majaansa.  Kuva: Sanne Katainen

Suomessa on totuttu ajattelemaan, että metsien käyttö on kestävää, kunhan puuta kasva enemmän kuin sitä hakataan.

”Uuden ekologisen tiedon perusteella se on todella kapea näkökulma kestävyyteen”, Kukkonen toteaa.

Kertynyt tieto monimuotoisuudesta ja hiilen sitoutumisesta haastaa vanhaa, perinteistä metsätiedettä, joka pyrkii maksimoimaan puuntuotannon.

”Ekologia on epämieluisa tieteenala metsäsektorille, joten sitä yritetään vaientaa”, Kukkonen päättelee.

Vaientamisessa käytetään monenlaisia konsteja, kuten harhaanjohtavaa tietoa ja yksittäisiä teknisiä argumentteja, jotka menevät läpi kansalaisille. Vedotaan maallikkotietoon ja maalaisjärkeen, joilla ei usein ole tieteen kanssa mitään tekemistä.

Esimerkkinä tutkija mainitsee väitteen, jonka mukaan nuoret kasvatusmetsät sitovat hiiltä tehokkaammin kuin vanhat metsät.

”Se on todella kapea näkökulma metsien hiilitaseeseen, koska hakkuissa menetetään aina metsän hiilivarasto, jonka palautuminen kestää vuosikymmeniä.”

Kansallisilla argumenteilla puolestaan vedotaan mielikuviin, joita ovat suomalaisen metsänhoidon erityisyys ja mystinen metsäsuhde, jota EU ei voi muka ymmärtää.

Lisäksi lietsotaan mielikuvaa, että luonnon puolesta puhuvat haluaisivat lakkauttaa metsäteollisuuden.

”Kukaan toimija Suomessa ei ole sanonut haluavansa ajaa suomalaisen metsäteollisuuden alas. Kritiikki kohdistuu siihen, että hakkuutasoja pitää maltillistaa, koska luonto ja hiilinielut eivät kestä nykyisiä”, Kukkonen painottaa.

Anna Kukkosen mukaan metsien käyttöä koskeviin päätöksiin kohdistuu nykyään runsaasti julkista kritiikkiä. ”On hienoa, että tutkijat uskaltavat kommentoida ja kyllähän myös kansalaisten parissa halu suojella metsiä on kasvanut.” Kuva: Sanne Katainen

Haastatteluissa tutkijat korostivat olevansa huolissaan metsäkeskustelun tiedevastaisuudesta.

Ympäristöalan tutkijoita painostetaan ja julkinen esiintyminen voi poikia herjaavan viestitulvan sekä yhteydenottoja esihenkilöille. Vaarana on, että tutkijat alkavat harjoittaa itsesensuuria välttääkseen ryöpytyksen.

Metsäalan edustajien mielestä tutkijat ottavat liikaa kantaa ja ovat ideologisia ja poliittisia. Haastatteluissa nousi esiin toive objektiivisuudesta, mikä Kukkosen korvaan kuulostaa vaimentamiselta, sillä onhan tutkijoiden sallittava vetää johtopäätöksiä tutkimustensa tuloksista.

Jotkut haastatelluista eivät uskoneet metsäalan valtasuhteiden muuttuvan, kun taas toiset toivoivat vasemmistohallituksesta luonnon pelastajaa.

Osa tähyilee tulevaisuuteen hyvinkin optimistisesti, koska talousmetsien luonnonhoito on lisääntynyt, kuten vapaaehtoinen suojelukin. Luonnonarvokauppaakin kovasti käynnistellään.

”Joka tapauksessa julkinen keskustelu on muuttunut kymmenessä vuodessa niin, että metsien käytöstä puhutaan avoimemmin”, Kukkonen pohtii.