Kansa pelkäsi hiidenkiviä ja päätteli jättiläisten viskoneen ne maastoon – moni metsänomistaja käy yhä "palvomassa" jyhkeitä kiviään

Kujavuoren omistavan Matti Hulkkosen mukaan paikkakunnalla puhuttiin ennen, että jättiläinen on paiskonut kivipaadet kallion viereen. "Kerran kalliolta oli heitelty kekäleitä. Jotkut olivat pitäneet ylhäällä tulta ja olleet olevinaan piruja." Kuva: Sanne Katainen

Jyhkeä Rojukivi piilee Nuutajärven Hiidenkivenkorvessa, jonka Luonnonperintösäätiö hankki omistukseensa äskettäin. Kuva: Mari Helkiö

Siististi kallion kyljessä olevan korkean paaden päällä kasvaa mänty. Kuva: Sanne Katainen

Monen mailla tai lähiympäristössä sijaitsee isoja siirtolohkareita tai muita erikoisia kivimuodostelmia.

Haminan Pyhällössä asuva Jouko Mäkinen lähetti MT:n toimitukseen kuvan kotitalonsa lähellä sijaitsevasta "hiidenlouhoksesta", jossa pystysuorasta kallionseinämästä on irronnut kaksi sileää kivipaatta.

"Paadet ovat liki kymmenen metriä korkeita ja syrjällään olevaan kiven paksuus on reilut 4 x 4 metriä. Pystypaaden päällä on laakea kivi hattuna, niin kuin se olisi joku jättiläinen", Mäkinen kertoo.

"Louhos on kiehtonut minua jo pikkupojasta lähtien, pelottavanakin paikkana. Se on mahtava luonnonmuistomerkki."

Kivimuodostelma ei ollut lapsena hänelle leikkipaikka, vaan enemmänkin tutkimuskohde, jota piti säännöllisesti käydä katsomassa.

"Kyllä siellä tulee edelleen käytyä viikoittain ihan liikuntamielessä. Olen tehnyt hiihtoladun sen alapuolelta ja läheltä menee tiekin."

Kujavuoreksi nimetyn paikan omistaa Matti Hulkkonen, jolle myös paikka on merkityksellinen. Hän on käynyt siellä "penskasta asti" ja tutkinut sitä niin lapsineen kuin lapsenlapsineen.

"Hyvin erikoinen se on. Kallion ulokkeella on vielä pyöreä kivi, joka on pari metriä halkaisijaltaan. Olisi mielenkiintoista tietää, miten asetelma on syntynyt. Jääkauden aikana hurjat voimat ovat kiviä liikutelleet."

Hulkkosen mukaan paikkakunnalla puhuttiin ennen, että jättiläinen on paiskonut kivet sinne. Muitakin tarinoita tunnetaan.

"Äitini kertoi, että kun siinä alla menee tie, niin kalliolta oli joskus heitelty kekäleitä. Jotkut olivat pitäneet ylhäällä tulta ja olleet olevinaan piruja."

Miltä tuntuu omistaa tuollainen erikoinen paikka, josta olisi melkeinpä matkailunähtävyydeksi? Hulkkonen ei ole ajatellut asiaa.

"Ei sellaista kukaan voi omakseen sanoa siksi, että se sattuu olemaan meidän mailla. Luonto sen on tehnyt", hän pohtii.

Vaikka hiidenlouhos ei ole suurelle yleisölle tuttu, Hulkkosen mukaan paikkakunnalla kaikki tietävät sen.

Turun yliopiston maisemantutkimuksen yliopisto-opettajaa Eeva Raikea ei yllätä, että Kujavuoren kivipaasia on epäilty jättiläisten heittelemiksi.

Suomessa on hänen mukaansa paljon kertomuksia hiisiksi kutsuttujen jättiläisten aikaansaannoksista. Hiisipaikat ovat kertomusperinteessä usein myös pyhiä.

"Ihmiset ovat kertomuksilla halunneet selittää ympäristöä, jossa on isoja kiviä tai kivikasoja".

Hiidenkivien lisäksi Suomessa on puhuttu hiidenkirnuista ja hiidenkiukaista, Raike muistuttaa. Hiidenkivet ovat jääkauden kuljettamia siirtolohkareita ja hiidenkirnut jääkauden vesivirroissa pyörineiden kivien kovertamia kaivoja.

"Hiidenkiukaiksi taas kutsutaan etenkin täällä Länsi-Suomessa pronssikauden hautaröykkiöitä, jotka ovat yleensä kallion päällä."

Raumalta tunnetaan kiinnostava tarina, joka selittää sekä kirkon lähellä olevat siirtolohkareet että Sammallahdenmäen kivipaaden.

Tarinan mukaan jättiläisillä ja ihmisillä on aina ollut skismaa, Raike kertoo. Raumalla piti hänen mukaansa ratkaista kummat jäävät sinne asumaan.

"Päätös piti tehdä sen perusteella, kummat rakentavat nopeammin kirkon. Joka soittaisi ensimmäisenä kirkonkelloja, voittaisi."

"Hiidet rupesivat rakentamaan kunnollista perustusta Sammallahdenmäelle. Ihmiset päättivät nokkelina pystyttää kolme seivästä ja laittoivat kirkonkellon siihen."

"Hiidet olivat ehtineet saada valmiiksi vain lattian. He suuttuivat ja heittelivät kirkon lähelle isoja kiviä."

Sammallahdenmäen erikoista neliön mallista kivipaatta kutsutaan edelleen "kirkon laattiaksi".

"Ihminen on aina halunnut selittää ympäristöä. Nykyisin tiede on korvannut kertomukset", Raike toteaa.

Tunnetuin hiidenkiviin liittyvä tarina lienee Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä, jossa miehet pelastautuvat Viertolan häriltä isolle kivelle, Hiidenkivelle.

Hirveän möryn saattelemina pojat heittävät kontit selästään ja Aapo huutaa: ”Hiidenkivelle. Hiidenkivelle!”

”Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella ja leimauksina vilkaisivat miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauan tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni; heidän kyntensä iskivät lujemmin, tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet.” Näin pojat pelastuivat hirveältä kuolemalta.

Turvassa istuessa Aapo kertoo Hiidenkiven tarinan, joka liittyy Hiiden ruhtinaaseen ja hänen peuraansa. Kun Hämeen jousimies surmasi peuran, hiiden ruhtinas suuttui ja viskasi suuren yli taivaankannen lentävän kiven tämän päälle.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Kotuksen mukaan Seitsemän veljeksen Hiidenkiven esikuvana on pidetty useampiakin Nurmijärvellä Raalan kartanon vaikutuspiirissä sijaitsevia isoja kiviä. Raalan kartanoa on pidetty romaanin Viertolan vastineena.

Nykyisin tiedetään, että siirtolohkareita eivät heitelleet jättiläiset, vaan niitä kuljettivat jääkauden aikaiset jäämassat pitkiäkin matkoja.

Suomen suurin maan päällinen siirtolohkare, Kukkarokivi, sijaitsee Turun Ruissalon pohjoispuolella. Näkyvissä olevan osa on 40 metriä pitkä ja 30 metriä leveä. Paasi on 12 metriä korkea.

Lukemattomia siirtolohkareita on peittyneinä maa-aineksen alle. Suomen suurin maan sisältä löydetty siirtolohkare on Kontiolahdelta Pohjois-Karjalasta Kuurnan voimalaitoksen rakennustöiden aikana löytynyt lohkare.

Maan tunnetuimpia siirtolohkareita on myös Ruokolahden Haukonsalossa sijaitseva Kummakivi. Seitsemän metriä pitkä siirtolohkare lepää kuperalla kallioalustalla niin, että kosketuspintaa on hyvin vähän. Kivi ei kuitenkaan liiku.

Kiven arvioidaan päätyneen nykyiselle paikalleen noin 11 000 – 12 000 vuotta sitten. Lähistöllä on muitakin ilmeisesti samaa alkuperää olevia siirtolohkareita.

Kummakivi rauhoitettiin vuonna 1962 metsäneuvos Väinö Lagerstedtin aloitteesta.

Muitakin hiidenkiviä on suojeltu. Luonnonperintösäätiö osti vastikään Urjalan Nuutajärveltä vanhan metsän, jonka se nimesi siirtolohkareen mukaan Hiidenkivenkorveksi.

Metsän myi säätiölle Riitta Saarinen, joka halusi alueensa suojeluun – olihan hänen sukunsa säästänyt sitä koko satavuotisen omistushistoriansa ajan, säätiö kertoo tiedotteessa.

Nuutajärven siirtokivilohkare tunnetaan paikallisesti Rojukivenä. Nimi voi olla muunnos Romukivestä, joita tunnetaan Suomesta muutama kappale.

Lue myös

Saako yksi nainen Lemin siirtolohkareen heilumaan? Katso video!

10 merkillistä kiveä ympäri Suomen – tunnetko niiden tarinat?

Näin valloitetaan valtava kalliolohkare – katso video

Aarre: Monet vanhoista rajamerkeistä ovat yhä käytössä – vuosisatojen mittaan rajalinjat ovat aiheuttaneet lukuisia riitoja