
Kaadetun puun tunkki säästää teriä ja selkää – idea välähti rautakaupan hyllyjen välissä
Riihimäkeläiselle Pekka Salmelle keksinnöt kuuluvat työhön, mutta tarpeeseen niitä syntyy vapaallakin.
Yksinkertainen puunnostotunkki syntyi Pekka Salmen mielessä rautakaupan hyllyjen välissä. Kuva: Kimmo HaimiMoni hyvä keksintö on luonteeltaan yksinkertainen, jonkun pitää vain tarttua toimeen ja viedä ajatus ongelman ratkaisussa loppuun. Niin ajattelee riihimäkeläinen Pekka Salmi, joka on työskennellyt keksintöjen parissa jo toistakymmentä vuotta.
Salmella on muutama hehtaari omaa metsää, ja hän tekee usein itse polttopuita vapaa-ajallaan. Työssä häntä alkoi harmittaa ainainen terien vaihtaminen, kun moottorisahan terä osui puuta katkoessa ja karsiessa hiekkaiseen maahan.
”Kauheasti vaivaa. Tämän avulla on säästänyt teriä, kun terä ei osu jatkuvasti maahan ja kiviin”, Salmi sanoo ja virittää ripein ottein kehittämäänsä puunnostotunkkia paikalleen näytösluontoisesti. Paikalta on juuri putsattu puusto, ja alue siirtyy teollisuusyritysten käyttöön.
Polttopuiden tekoon Salmella oli nopeasti mielessä työhön sopiva apuväline, jota hän etsiskeli valmiina tuloksetta rautakaupoista.
”Tiesin, että farmitunkkeja löytyy, ja hyllyjen välissä mietiskelin, että siihen pitäisi saada vähän jatkoa.
Omalla metallipajalla yksinkertaisesta kaupan maataloustunkista syntyi parissa tunnissa kätevä kaadetun puun tunkki. ”Tässä on yksinkertaisesti tunkki, johon olen liittänyt kolmijalan ja rungon ympäri viritettävän vaijerin. Siinä se.”
Kolmijalan avulla runkotunkki pysyy pystyssä sahatessa epätasaisessakin maastossa. Tunkkia pumppaamalla latva nousee ilmaan sahausta varten. Kun latvasta aloitettu pätkiminen saavuttaa tunkin, sitä siirretään kohti tyveä ja sahaaminen voi jatkua.
Putoilevien pölkkyjen kanssa pitää noudattaa varovaisuutta. ”Puiden ja sahojen kanssa pitää aina olla varovainen ja käyttää asiaankuuluvia varusteita, se koskee tietysti tätä tunkkiakin.”
Paitsi teriä, ilmaan nostettu runko säästää myös sahaajan selkää, kun työasento pysyy ergonomisena. Kevyt laite on helppo kasata ja kantaa metsään.
Keksintöään Salmi ei ole patentoinut eikä kaupallistanut. Tunkki on nikkaroitu omaksi iloksi työtä helpottamaan. ”Tunkki voisi ehkä olla vähän pidempi, jotta se nostaisi runkoa korkeammalle, mutta kaikkea ei ole aikaa jalostaa eteenpäin.”
Salmen yritys tekee paljon yhteistyötä uusien keksintöjen parissa, muun muassa valmistaa prototyyppejä alihankintana. Lisäksi hänellä on tukku omia, kaupallistettuja keksintöjä.
Keksijän mieli on aina viritettynä uusille ajatuksille. ”Aina, kun tekee jotain, kannattaa miettiä, voisiko sen tehdä paremmin ja miten pienet ongelmat ympärillä voisi ratkaista.”
Salmen mielestä jokaisen pitäisi omassa työssään miettiä, miksi sitä tekee juuri niin kuin tekee. Omaa työtään voi aina kehittää sujuvammaksi.
”Parhaat ideat tulevat yleensä tekijöiltä. Ja tulee hyvä fiilis, kun keksii jotain.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
