Suunnitteletko uutta metsätietä? Nyt on kiire: valtion tuki loppuu
Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden rakentamisen tuen lakkautusta ensi vuoden alusta.
Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016–2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Kuva: MT:n arkistoNyt on viimeinen hetki hakea tukea uuden metsätien suunnitteluun, sillä tuki on poistumassa vuoden lopussa.
Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen metsätalouden määräaikaisen kannustejärjestelmästä annetun lain muuttamisesta. Esityksessä poistettaisiin uusien metsäteiden tekemisen tuki sekä mahdollisuus tehdä uutta tietä yksityisteiden perusparannushankkeiden yhteydessä. Lain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alussa.
Maa- ja metsätalousministeriö kertoo tiedotteessaan, että hallituksen tavoite on kohdentaa valtiontuki mahdollisimman vaikuttaviin toimenpiteisiin. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.
Sama määräaika koskee hakemuksia, joilla haetaan samanaikaisesti tukea toteuttamissuunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen.
Metsäkeskus voi tehdä toteuttamissuunnitelmaa ja hankkeen toteuttamista koskevia rahoituspäätöksiä vielä vuonna 2025, jos hakemus on edellä selostetulla tavalla jätetty tämän vuoden puolella.
”Suomessa on kattava tieverkosto, minkä vuoksi väheneviä kannustejärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa uuden metsätien tekemiseen.”
Metsätalouden kannustejärjestelmän muutos on osa valtiontalouden säästötoimia.
”Suomessa on kattava tieverkosto, minkä vuoksi väheneviä kannustejärjestelmän määrärahoja ei ole tarkoituksenmukaista kohdistaa uuden metsätien tekemiseen”, tiedotteessa todetaan.
Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016–2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Lisäksi perusparannushankkeiden yhteydessä on rakennettu uutta tietä keskimäärin noin yksi kilometri vuodessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







