Kemin vanhan sellutehtaan putkistossa syttyi tulipalo – purkutyömaa evakuoitiin
Tehtaanjohtajan mukaan palopaikalla tehtiin muita töitä kuin tulitöitä. Palon syttymissyy on vielä avoin.Metsä Group Kemin vanhan sellutehtaan purkutyömaalla syttyi tulipalo maanantaina aamulla.
Tuli leimahti purettavan tehtaan haihduttamon suopasäiliön putkistossa noin kello 10:10. Tehtaanjohtaja Pekka Kittilä kertoo MT:lle noin kello 12:15, että onnettomuusalue on saatu rajattua ja pelastuslaitos jatkaa työtään.
”Käytännössä varmistetaan yhtä putkea. Ihan vielä ei voida siirtyä jälkivartiointiin”, Kittilä sanoo.
Tehtaanjohtajan mukaan varmistettavan putken halkaisija on 100–300 millimetriä.
Kaikki henkilöt evakuoitiin vaara-alueelta, eikä tilanteesta aiheutunut henkilövahinkoja. Kittilän mukaan evakuointi on jo purettu.
Onnettomuus ei vaikuta Metsä Groupin Kemin tehtaiden tuotantoon.
Vielä ei ole tietoa syttymissyystä. Kittilän mukaan onnettomuusalueella ei tehty tulitöitä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat











