
Kuopion kartonkitehtaan räjähdyksen syy selvisi: tankeissa muhi mikrobeja
Tukes esittää useita toimia turvallisuuden parantamiseksi.Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin onnettomuustutkintaryhmä on saanut valmiiksi selvityksensä Kuopion kartonkitehtaalla 4. marraskuuta 2024 tapahtuneesta räjähdyksestä. Onnettomuuden välittömäksi syyksi todettiin massasäiliöön kertyneen vety–ammoniakki-kaasuseoksen räjähdys.
Massasäiliön katto irtosi räjähdyspaineen vaikutuksesta ja lensi viereisen tehdasrakennuksen katolle, joka sortui osittain. Onnettomuus ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta johti Mondi Powerfluten kartonkituotannon pysähtymiseen noin kuuden viikon ajaksi.
Tehtaalla valmistetaan puolikemiallista aallotuskartonkia, ja tuotantoprosessi on ammoniakkipohjainen. Vastaavaa tuotantoprosessia ei ole tiettävästi käytössä muualla Suomessa.
Ennen onnettomuutta tehtaan kiertovesi- ja massasäiliöihin oli päässyt muodostumaan vetyä tuottavia bakteerikantoja, Tukes kertoo tiedotteessa. Massasäiliössä oli niille suotuisat olot, jolloin vetyä vapautui massasäiliön ilmatilaan. Prosessissa esiintynyt jäännösammoniakki kaasuuntui, jolloin muodostui herkästi syttyvä kaasuseos.
Lentänyt katto pudotti osan viereisen tehdasrakennuksen katosta alas. Kuva: Pohjois-Savon pelastuslaitosSyttymisen aiheutti todennäköisimmin staattisen sähkön synnyttämä kipinä, koska muita syttymislähteitä ei massasäiliössä tunnistettu.
Vuodesta 1968 toimineen tehtaan tuotantoprosessia on uudistettu viime aikoina merkittävästi. Uusi tuotantoprosessi otettiin käyttöön marraskuussa 2023. Sen jälkeen tuotannossa on ollut lukuisia alasajoja ja seisokkeja, jotka osaltaan vaikuttivat onnettomuuden taustalla. Onnettomuus tapahtui, kun tuotantoprosessia oltiin ajamassa alas häiriön vuoksi.
Tutkintaryhmä esittää useita suosituksia sekä yritykselle että alalle yleensä. Paperi- ja kartonkiteollisuuden massankäsittelyssä tulee tunnistaa mikrobitoimintaan liittyvät riskit ja syttyvien kaasujen esiintymisen mahdollisuus.
Vastaavia onnettomuuksia on aiemmin sattunut muun muassa Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








