Puun käyttö entisellään viime vuonna
Viime vuonna Suomessa kulutettiin suunnilleen sama määrä puuta kuin edellisvuonna, ilmenee Metsäntutkimuslaitoksen tilastoista.
Teollisuuden puun käyttö väheni yhteensä prosentin. Energialaitosten puunnälkä kasvoi viidenneksellä.
Vaneriteollisuus kulutti puuta 14 prosenttia edellisvuotta enemmän. Etenkin kuusta sorvattiin aiempaa ahkerammin.
Sahoilla mäntytukin tarve väheni kuusi prosenttia ja kuusitukin kasvoi kaksi prosenttia.
Metsäteollisuus käytti yhteensä vajaat 62 miljoonaa kuutiometriä. Tulisijoissa ja lämmityskattiloissa paloi noin 5,4 miljoonaa kuutiota runkopuuta, energialaitoksissa 3,6 miljoonaa kuutiota.
Teollisuuden puuntarve alkoi vähetä vuoden 2007 jälkeen. Eri puutavaralajeista vain mäntykuitupuun kysyntä on entisellään.
Ennätysvuosina 2006 ja 2007 teollisuus käytti 75,5 miljoonaa kuutiota puuta. Noista vuosista sekä kotimaisen että tuontipuun tarve on vähentynyt noin 7 miljoonalla kuutiometrillä.
Kotimaan hakkuut eivät kuitenkaan ole supistuneet yhtä paljon kuin puun käyttö.
Massateollisuus on keittänyt tehtaiden sulkemisista huolimatta jokseenkin saman määrän kotimaista kuitupuuta vuodesta toiseen.
Tehtaiden sulkemiset ovat vähentäneet lähinnä tuontikuitupuun ja sahoilla syntyvän hakkeen ja purun käyttöä.
Kotimaisen tukin käyttö sen sijaan on vähentynyt viime vuodet. Puutuoteteollisuudessa kului viime vuonna 10 miljoonaa kuutiota vähemmän puuta kuin vuonna 2003.
Tukin tuonnin väheneminen lähes olemattomiin tasoittaa kotimaisen tukin käytön alamäkeä jonkin verran. Ulkomailta tuotiin enimmillään noin viisi miljoonaa kuutiota tukkipuuta.
Puun käytössä yksi alue on ylitse muiden.
Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen alueen metsäteollisuus käytti lähes kolmanneksen kaikesta teollisuuden puusta, kuitupuusta jopa 40 prosenttia ja tuontipuusta kaksi kolmasosaa.
Samaan aikaan kun puun käyttö on vähentynyt jonkin verran, sitä kasvaa yhä enemmän. Viime vuonna metsien kasvu ylitti 100 miljoonaa kuutiota, kun hakkuut ja puiden kuoleminen veivät 71 miljoonaa kuutiota.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
