Puukauppa on käynyt kesäviikkoina jopa huippuvuotta 2018 vilkkaammin
Viime vuoden kauppavauhtia ollaan edellä 52 prosenttia.
Tämän vuoden näkymät ja ennustelaitosten analyysit ovat optimistisia loppuvuodenkin osalta, MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen arvioi tulevan syksyn puukauppaa. Kuva: Pentti VänskäMetsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat viime viikolla puuta yksityismetsistä 386 932 kuutiometriä, mikä oli enemmän kuin vastaavalla viikolla kolmena aiempana vuonna.
Kauppaa on käyty keskikesällä jopa vilkkaammin kuin huippuvuonna 2018. Juhannusviikolta lukien viitenä viikkona seitsemästä kauppamäärä on ylittänyt vuoden 2018 vastaavien viikkojen määrän.
Koko alkuvuonna Metsäteollisuuden jäsenet ovat ostaneet puuta yksityismetsistä 22,8 miljoonaa kuutiometriä, mikä on 52 prosenttia enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.
Vuoden 2018 vastaavan ajankohdan kauppamäärästä ollaan jäljessä vain prosentti.
MTK:n puukauppakatsauksessa todetaan, että vuonna 2018 tässä vaiheessa kesää oli koossa vasta noin puolet yksityismetsien koko vuoden toteutuneesta ostomäärästä.
"Vuodet eivät ole veljiä keskenään, mutta tämän vuoden näkymät ja ennustelaitosten analyysit ovat optimistisia loppuvuodenkin osalta", MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen sanoo.
Toisaalta alkukesällä nähty puun hintapiikki on taittunut ja hinnat laskeneet.
Karttunen huomauttaa, että puun hintataso ja lopputuotteiden hinnat ovat tässä markkinatilanteessa erkaantuneet ja siksi metsäyhtiöt ja sahat ovat tehneet kovia tuloksia.
"Metsäteollisuuden lopputuotteiden futuurihintojen mukaan hintatasot säilynevät kohtuullisen korkealla tasolla. Tämä mahdollistaa toivon mukaan metsäalalle lisää investointeja ja puun käytön lisäystä. Näiden pitäisi heijastua raaka-aineen kotimaiseen kysyntään."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
