Pohjois-Pohjanmaalle kaavaillaan metsäpeura-aitaa – suurin osa pitää hyvänä, mutta voi haitata metsänomistajia
Metsäpeura-aitaa tarvittaisiin ehkäisemään porojen ja alkuperäiseen lajistoon kuuluvan metsäpeuran risteytymistä. Suomessa elää yli puolet maailman 5 000 metsäpeurasta.
Metsäpeura on peuran villi alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Kuva: Pekka Kilpeläinen, MetsähallitusMetsähallituksen selvitys metsäpeura-aidan rakentamisesta Pohjois-Pohjanmaalle on valmistunut. Suurin osa paikallisista toimijoista piti aitaa hyvänä tai neutraalina, mutta etenkin metsänomistajia aita voi haitata.
Negatiiviset vaikutukset voitaisiin selvityksen mukaan minimoida osallistavalla suunnittelulla aidan linjausalueen asukkaiden, maanomistajien ja elinkeinonharjoittajien kanssa.
"Esiselvitysalueella on runsaasti yksityismaata, jolle aita voitaisiin rakentaa vain sopimuksilla maanomistajien kanssa", Metsähallituksen tiedotteessa todetaan.
Maa- ja metsätalousministeriö päättää aidan rakentamisesta tämän vuoden aikana.
Metsäpeura-aitaa tarvittaisiin alkuperäiseen lajistoomme kuuluvan metsäpeuran ja sen lähisukulaisen poron risteytymisen ehkäisyyn.
Suomenselän osakantaan kuuluvista metsäpeuroista hieman yli sata vaeltaa vuosittain Oulujoen yli poronhoitoalueen eteläpuolisille laajoille suoalueille vasomaan.
Metsäpeurahavaintoja tehdään yhä useammin myös poronhoitoalueella, erityisesti Ylikiimingin ja Puolangan välisellä alueella.
Metsäpeura on peuran villi alalaji, jota tavataan vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Yli puolet maailman noin 5 000 metsäpeurasta elää Suomenselän ja Kainuun alueella.
Metsähallitus vastaa Suomen metsäpeurakannan perimän turvaamisesta.
Kainuussa apuna risteymien ehkäisyssä on 1990-luvulla rakennettu peura-aita. Metsäpeuran parissa työskentelevien asiantuntijoiden mukaan aita on keskeinen tekijä metsäpeurojen ja porojen erillään pitämisessä.
Aidasta ei ole paikallisten sidosryhmien mukaan aiheutunut merkittävää haittaa. Kainuun kokemusten perusteella peura-aita voisi toimia metsäpeuran perimän turvaamisessa myös Pohjois-Pohjanmaalla.
Tosin ihmisten ohella aita voisi vaikuttaa etenkin hirvien vaelluksiin laidunalueiden välillä. Hirvien aiheuttama tallaus ja laidunnus voisivat myös vaikuttaa herkkiin pienialaisiin luontotyyppeihin.
Lue myös
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
