Kesla kasvatti liikevaihtoaan – tulos heikkeni kysynnän ja tuotannon hiipuessa vuoden lopulla
Viime vuosi oli Keslalle kaksijakoinen, konsernin toimitusjohtaja Simo Saastamoinen sanoo.
Keslan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan jäävän heikommaksi kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla.Puunkorjuuseen erilaisia laitteita valmistavan Keslan liikevaihto kasvoi viime vuonna viisi prosenttia 47,4 miljoonaan euroon.
Tulos kuitenkin heikkeni edellisvuodesta, kun kysyntä ja tuotanto hiipuivat ja kertaluonteiset erät rasittivat vuoden lopulla.
Liikevoitto liikevaihtoon suhteutettuna laski viime vuonna edellisvuoden 4,9 prosentista 3,4 prosenttiin.
Toimitusjohtaja Simo Saastamoisen mukaan viime vuosi oli Keslalle kaksijakoinen.
Liikevaihto ja tulos kasvoivat lokakuun loppuun saakka, jonka jälkeen autonosturi- ja hakkuriliiketoimintoihin liittyvät kertaluonteiset kuluerät sekä emoyhtiön matalalle jäänyt loppuvuoden tuotantovolyymi ja laskutus käänsivät nopeasti yhtiön tuloksen edellisvuotta heikommaksi, Saastamoinen toteaa tilinpäätöstiedotteessa.
Kertaluonteisiin kuluihin kuului autonosturimallin 2124L:n pilarien vaihtoon tehty 0,5 miljoonan euron kuluvaraus.
Voimakkainta liikevaihdon kasvu oli kotimaan lisäksi Keski-Euroopan metsätuhoalueilla, Norjassa ja Euroopan ulkopuolisilla merentakaisilla markkinoilla.
Venäjän markkina oli vaisu keväästä alkaen, mutta Valko-Venäjä piristyi selvästi loppuvuotta kohden, Saastamoinen kertoo.
Keslan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan jäävän heikommaksi kuin viime vuonna vastaavalla jaksolla.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
