
Leppä edistää metsien monimuotoisuutta – siitä hyötyvät hyönteiset, linnut ja jopa metsätalous
Leppien vaikutus metsiemme monimuotoisuuteen on merkittävämpi kuin ehkä ajattelemmekaan. Lepistä on apua metsäkanalinnuille, liito-oravalle ja talousmetsän kasvulle.Suomessa kasvavista leppälajeista, harmaalepästä ja tervalepästä, on metsissä paljon hyötyä, vinkkaa Suomen metsäkeskus. Lepistä hyötyvät erilaiset hyönteiset ja esimerkiksi metsäkanalinnut ja liito-orava. Lisäksi lepät parantavat maaperän tilaa.
Lepän juurinystyröissä elävät bakteerit sitovat typpeä ilmasta. Leppä elää bakteerien kanssa symbioosissa eli antaa bakteereille ravintoa ja saa itse typpeä. Runsaan typensaannin ansiosta leppä pudottaa lehtensä vihreinä, ja ravinteikkaan lehtikarikkeen ansiosta lepät muuttavat kasvupaikkansa maaperää aiempaa hedelmällisemmäksi.
Hedelmällinen maaperä auttavat myös muita puulajeja, ja esimerkiksi kuusen luontainen taimettuminen paranee.
”Metsänhoitotöissä pitäisi tunnistaa leppien merkitys metsän kasvulle ja monimuotoisuudelle sekä säilyttää sama puulajimäärä hoidon jälkeen kuin ennen hoitoa”, sanoo Metsäkeskuksen luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen tiedotteessa.
Metsänhoitotoimenpiteiden yhteydessä voi jättää suojatiheikköjä leppävaltaisille alueille. Leppiä voi myös jättää hakkuissa säästöpuuryhmiin ja vesien suojavyöhykkeille. Talousmetsien luonnonhoito parantaa metsien monimuotoisuutta.
Leppälajit on helppo erottaa toisistaan. Harmaaleppä kasvaa lähes kaikkialla Suomessa monenlaisilla kasvupaikoilla, mutta tervaleppä viihtyy kosteilla kasvupaikoilla ja vesien lähistöllä.
Harmaalepän runko on puun koko elinkaaren ajan vaaleanharmaa ja sileä, kun taas tervalepän runko on nuorena tumma ja kaarnoittuu vanhana. Jos rungon katkaisee, katkaisupinta muuttuu punertavaksi.
Harmaalepän lehdet ovat harmaanvihreät, sahalaitaiset ja usein alta karvaiset. Tervalepän lehtisilmu ja nuori lehti ovat tervamaisen tahmeita.
Leppien emikukinnot puutuvat käpymäisiksi. Harmaalepissä pienet kävyt ovat perättömiä eli liittyvät suoraan oksaan. Tervalepän kävyt ovat perällisiä eli kiinnittyvät oksaan pienellä varrella.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








