Tunnetko yleisimmät virheet, joita tehdään puutavaran käsittelyssä tiealueilla – katso täältä
Varastointiin, kuormaukseen ja hakettamiseen tarvitaan usein lupa tien pitäjältä.
Varastopino täytyy sijoittaa tiealueelle niin, ettei kuormaus tapahdu tiellä ajavalle yllättävässä paikassa. Kuva: VäylävirastoVäylävirasto on havainnut puutteita puutavaran varastoinnissa ja kuormaamisessa tiealueilla. Puutteet voivat vaarantaa liikenneturvallisuutta tai aiheuttaa vahinkoa tielle sekä tiealueelle.
Liikenneturvallisuuden takaamiseksi ja infravaurioiden välttämiseksi kaikkien on noudatettava annettua ohjeistusta. Puupino ja työskentely eivät esimerkiksi saa estää muiden tienkäyttäjien näkemistä.
Puun varastointipaikkaa ei saa sijoittaa liian kapeaan tienkohtaan eikä tien sisäkaarteeseen tai mäenkumpareen kohdalle, jotta muiden tienkäyttäjien näkeminen ei vaarannu. Varastointipaikkaa ei saa sijoittaa myöskään kohtaan, jossa kuormaava auto jäisi piiloon sitä lähestyvien ajoneuvojen kuljettajilta.
Puut sijoitetaan niin, että pinon tienpuoleinen sivu on mahdollisimman tasainen.
Lisäksi varastopaikkaa ei saa sijoittaa sulkuviivan kohdalle, liian lähelle liittymää eikä sähköjohdon alle tai välittömään läheisyyteen. Puupinot sijoitetaan maantien sivuojan taakse niin, että rungot ovat kohtisuoraan tiehen nähden ja pinon tienpuoleinen sivu on mahdollisimman tasainen.
Puupinot on merkittävä maastossa pinonpäälapulla, joka näkyy tielle. Lapussa on oltava puun ostajayrityksen nimi sekä myyjän ja leimikon koodinumero. Kuormauksen tai puun haketuksen aikana muuta liikennettä on varoitettava riittävän etäälle sijoitetulla varoituskolmiolla.
Kuormauksen ja haketuksen jälkeen on tarkistettava, ettei tielle tai ojaan jää roskaa eikä päällysteessä ole reikiä.
Valta- tai kantateillä (tienumerot 1–99) sekä muilla etuajo-oikeutetuilla teillä tarvitaan tienpitäjän lupa puutavarapinon sijoittamiseen tiealueelle ja puiden kuormaamiseen maantieltä käsin. Alemmalla tieverkolla puun varastointi tiealueelle maantien sivuojan taakse, ja puun kuormaaminen maantieltä on sallittua ilman tienpitäjän erikseen antamaa lupaa.
Mikäli haketus kestää tunteja eli käytännössä useamman kuorman verran, on siihen haettava erikseen tienpitäjän lupa.
Tavallisimpia ongelmia
Puut varastoidaan liian lähelle tietä.
Pino tai työskentely toteutetaan siten, että muille tienkäyttäjille aiheutuu näkemäesteitä.
Puuta varastoidaan linja-autopysäkille tai levähdysalueelle.
Päällysteeseen tulee vaurioita puun kuormauksesta tai metsäkoneesta.
Energiapuukasasta ja haketuksesta jää roskaa tielle tai ojaan.
Lähde: Väylävirasto
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







