Metsuriavusteinen korjuupidentää ajouraväliä ja lisää tuotosta
KIURUVESI (MT)
Uuden työmenetelmän tavoite on säästää metsää puuntuotokseen, vähentää puunkorjuun vaurioita ja tuoda vaihtoehtoinen korjuutapa metsien harvennuksiin, kertoo idean isä Reijo Glad. Glad on Savon ammatti- ja aikuisopiston Toivalan yksikön metsätyönopettaja.
Gladin lisäksi korjuumenetelmää ovat kehittäneet Metsäkolmio Oy:n ostoasiamies Jouko Lång ja metsäoppilaitoksen metsätyönopettaja Risto Mykkänen.
Uutta menetelmää esiteltiin viime viikolla Kiuruvedellä. Menetelmässä metsuri suunnittelee työn ja kaataa puut, hakkuukoneen kuljettaja karsii ja katkoo.
Kukaan työnäytökseen osallistuneista metsäalan ammattilaisista ei muista, milloin viimeksi olisivat olleet uutta työmenetelmää esittelevässä tilaisuudessa.
”Ennen työmenetelmien kehittämiseen panostettiin. Nyt mennään koneiden ehdoilla”, toteaa Glad.
”Tämä vaikuttaa erityiskohteille sopivalta menetelmältä, ei yleismenetelmältä”, toteaa Pohjois-Savon metsäkeskuksen metsäneuvoja Jarmo Korhonen.
Glad nyökkäilee vieressä ja toteaa, että suurin hyöty menetelmästä saavutetaan puusto- ja maastovaurioille herkissä kohteissa kuten kuusikoiden harvennuksissa, suometsien puunkorjuussa ja ylispuuhakkuissa.
”Haluan herätellä metsänomistajia vaatimaan erilaisia tapoja tehdä metsässä kannattavia ja puustoa säästäviä hakkuita. Tavoitteena on tietysti myös säilyttää metsurit metsissä.”
Glad pitää ajouravälin kasvua uuden korjuumenetelmän merkittävimpänä etuna. Ajouraväli on uudessa menetelmässä 40–60 metriä, kun koneellisessa harvennuksessa se on 20 metriä.
Koneellisessa harvennuksessa ajourat vievät puuston pohjapinta-alasta, eli kasvutilasta keskimäärin viidenneksen. Metsuriavusteisessa puunkorjuussa ajourien tarvitsema tila vähenee merkittävästi. Menetelmä vie vain 6–10 prosenttia puuston kasvutilasta.
Metsänhoitoyhdistys Kiuruveden metsäneuvoja Aleksi Pölkki epäilee, että työmenetelmän korkeampi hinta saattaa olla kompastuskivi.
”Minä uskon kyllä, että löytyy metsänomistajia, jotka osaavat arvostaa tavanomaista pienempää ajourien sekä korjuuvaurioiden määrää. Monelle metsänomistajalle metsäkone on yhä kauhistus omassa metsässä”, sanoo Glad.
Metsurin laskennalliset kustannukset hehtaaria kohden olivat pilottikohteella noin 400 euroa. Käytännössä metsurityön tekivät Savon ammatti- ja aikuisopiston metsuriopiskelijat.
Metsurityön päälle on laskettava hakkuukoneen kustannukset ja lähikuljetus.
SARI PENTTINEN
Ennen työ-
menetelmien kehittämiseen
panostettiin.«
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
