
Viikonloppuna hävinneet sienestäjät löytyivät nopeasti dronen avulla – "Pyri näkyvälle paikalle, lämpökamera ei näe tiheän oksiston läpi"
Metsään eksyneiden ihmisten etsintätehtävät ovat lisääntyneet viime vuosina. Yhä useammin etsinnöissä käytetään apuna dronea.Sisä-Suomen poliisi löysi viime viikonloppuna kaksi metsään eksynyttä sienestäjää Pirkanmaalla. Poliisin partio havaitsi molemmat sienestäjät nopeasti dronen ja lämpökameran avulla. Tämän jälkeen pelastuslaitos haki molemmat eksyneet mönkijän avulla turvaan.
Tapaukset ovat poliisin mukaan tähän aikaan vuodesta melko tyypillisiä, sillä eksyneitä on eniten juuri parhaaseen marja-aikaan. Sisä-Suomen poliisilla on vuosittain monta marjastajan tai sienestäjän katoamiseen liittyvää tehtävää.
Etsintätehtävät ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Yhä useammin apuna etsinnöissä käytetään dronea, sillä ne ovat osoittaneet poliisien etsintätöissä tehokkaiksi.
Pirkanmaalla metsään eksynyt sienestäjä haettiin turvaan pelastuslaitoksen mönkijällä. Kuva: Hannu Huhta-aho"Poliisilla on käytössään erilaisia droneja. Drone on muun muassa tämänkaltaisissa tehtävissä näppärä ja kustannustehokas apu. Dronella voidaan nopeasti ja helposti tarkastaa rajattu alue maastossa", kertoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli Hannu Huhta-aho.
"Dronen etu on myös siinä, että yleensä vuorossa on yksi tai useampi partio, jonka varustukseen kuuluu drone. Drone ei kuitenkaan ole syrjäyttänyt muita etsintämuotoja, kuten koiraa ja ihmisiä, vaan on kätevä lisä näiden lisäksi."
Aivan ihmeidentekijä drone ei kuitenkaan ole, vaan eksynyt voi omalla toiminnallaan auttaa etsijöiden työtä.
"Jos eksyy maastoon, on hyvä pyrkiä näkyvälle paikalle, josta dronea käyttävän henkilön on helpompi havaita kohde. Lämpökamera ei myöskään näe tiheän oksiston läpi. Pukeutumisessa kannattaa suosia näkyviä värejä", Huhta-aho neuvoo.
Huhta-aho muistuttaa, että aina kun lähtee maastoon retkelle tai vaikka sieneen, kannattaa ilmoittaa suunnitelmistaan jollekin toiselle ihmiselle. Kännykässä pitää olla tarpeeksi virtaa ja älypuhelimeen kannattaa ladata 112-sovellus ennen retkelle lähtemistä.
"112-sovelluksen avulla hätäkeskus voi nähdä apua pyytävän soittajan sijainnin tarkemmin. Suunnitelmissa on hyvä ottaa huomioon omat voimavarat ja osaaminen ja pukeutua kelin mukaan. Lisäksi kannattaa varata reppuun vähän lämmintä mukaan. On hyvä pitää mukana vaikka tulentekovälineet ja puukko. Tarvittaessa tulen tekeminen auttaa pysymään lämpimänä ja kiinnittää etsijöiden huomion", Huhta-aho sanoo.
Marjastajan/sienestäjän ohjeet
Kerro marja-/sienireissusta ja sen suunnasta läheiselle
Asenna puhelimeesi 112-sovellus ja huolehdi akun latauksesta
Pakkaa reppuun eväät ja juotava, tulentekovälineet ja kompassi
Pukeudu kirkkaasti ja seuraa ajan kulumista
Jos eksyt, soita rohkeasti hätäkeskukseen. Vältä soittelua tuttaville ja sukulaisille, jotta virta riittää puhelimessa puhelimen paikantamiseen ja etsijöiden yhteydenottoihin
Hakeudu avoimelle paikalle odottamaan apua
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









