”Kymppi pois kantohinnasta”
Eri-ikäisrakenteista metsää hoidetaan kasvatushakkuilla.
Kasvatushakkuiden tukista maksetaan noin kymmentä euroa heikompaa kantohintaa kuin päätehakkuilla.
UPM:n metsänhoitopäällikkö Jyri Schildt kertoo yhtiön suunnitelleen metsiinsä eri-ikäisrakenteisen metsänhoidon mallikohteita.
Niiden avulla koulutetaan yhtiön henkilöstöä ja yrittäjiä uudenlaiseen metsänkäsittelyyn. ”Yhtiön omissa metsissä tämä tuskin nousee kovin käytetyksi menetelmäksi. Toisaalta FSC-sertifiointi edellyttää meiltä 5 prosentin suojelualan lisäksi saman verran erikoishakkuilla käsiteltävää alaa. Osa näistä kohteista sopii siihen.”
Schildtin mukaan UPM:n eri-ikäisrakenteiseksi hakattavat metsiköt ovat pääosin luonnostaan eri-ikäisiä suometsiä. Alaharvennuksilla käsitellyn talousmetsän muuttaminen eri-ikäisrakenteiseksi veisi kymmeniä vuosia.
”Voi olla, että avohakkuuta vieroksuvat metsänomistajat tarjoavat meille hoidettuja kuusikoita eri-ikäisrakenteista hakkuuta varten. Silloin haluttuun lopputulokseen on vaikea päästä.”
Schildtin mukaan eri-ikäisrakenteinen metsänkäsittely vähentää saantoa ja lisää puunkorjuun kausiluonteisuutta. Vaarana on metsien kuusettuminen, korjuuvauriot ja juurikäävän leviäminen.
Aiempien tutkimusten valossa usean perättäisen kuusisukupolven kasvatus samalla paikalla johtaa ongelmiin.
Maa väsyy ja taimettuminen heikkenee. Myös kuusen tunkeminen liian karuille kasvupaikoille on ongelma.
Schildtin mukaan selvää on, että mäntyä ja koivua pitää alkaa suosia hakkuilla.
Jossain määrin epäselvää on, miten se käytännössä hoidetaan.
”Koska eri-ikäisrakenteisia metsiä käsitellään kasvatushakkuilla, niistä ei saa päätehakkuun hintoja. Karkea arvio on, että havutukin kantohinnasta lähtee kymppi pois”, laskee Schildt.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
