Vapo saa EU:n tuenKemin Ajoksen biojalostamoon
Vapo Oy saa 88,5 miljoonaa euroa EU:n NER300-teknologiatukea Kemin Ajoksen biojalostamoon.
”Tuki tulee toimivalle tuotannolle, ei laitoksen perustamiseen”, sanoo Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny.
”Biojalostamon rakentaminen maksaa noin 500 miljoonaa euroa ja tuotannon aloitukseen tarvitaan myös alkupääomaa.”
Yli-Kyyny iloitsee EU:n tiistaisesta päätöksestä. Nyt tarvitaan investoijia, jotka sijoittavat pääomaa hankkeeseen.
Pohjois-Suomen nuorissa metsissä on nyt paljon käyttöä vailla olevaa puuta. Rungon pieni koko nostaa hakkuun kustannuksia, ja pitkät kuljetusmatkat ovat rasittaneet nuorten metsien puun kilpailukykyä.
Ajokseen puuta voi tuoda myös meritse ulkomailta.
Myös UPM on saamassa NER300-rahaa. EU-komissio myönsi 170 miljoonaa euroa kiinteästä puusta biodieseliä valmistavan tehtaan rakentamiseksi Ranskan Strasbourgiin.
Yhtiön vaihtoehtoinen suunnitelma tehtaan rakentamiseksi Raumalle ei saanut tukea.
UPM päättää puolentoista vuoden sisällä, toteuttaako se Strasbourgin tehtaan. Tällä hetkellä yhtiö rakentaa omin varoin biojalostamoa Lappeenrantaan.
JUHA AALTOILA
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
