Villisika on nopeasti lisääntyvä paluumuuttaja – villisikojen leviämistä rajoittaa lähinnä lumi, routa ja metsästys

Suomessa asustelleista villisioista on löydetty arkelogisia jäänteitä jääkauden jälkeiseltä ajalta. Laji kuitenkin hävisi pitkäksi ajaksi. Kuva: Lari Lievonen

Riihimäellä sijaitseva Suomen Metsästysmuseo on kartoittanut villisian historiaa. Villisioista on löydetty arkelogisia jäänteitä jääkauden jälkeiseltä ajalta. Joutsassa tehty löytö taas on ajoitettu lähes 8 800 vuotta vanhaksi. Tämä todistaa, että villisikoja on liikkunut aina sisämaata myöden. Myös Askolasta tehty luulöytö on tutkimuksissa arvoitu noin 8 000 vuotta vanhaksi.

Villisika on ollut kivikaudella keskeinen riistaeläin kaikkialla, missä sitä on tavattu. Suomessa tuolloin pyydettiin kuitenkin pääasiassa hirviä, peuroja, majavia ja hylkeitä.

Villisian levinneisyysalue rajoittui vielä 1930-luvulla Latvian korkeudelle. Ensimmäinen paluumuuttaja havaittiin Suomessa vuonna 1972, jolloin villisika jäi auton alle Mäntsälässä. Suomeen siat tulivat todennäköisesti pääasiassa Karjalan kannaksen kautta. Jo 1950-luvulta lähtien etelärannikoltamme on löytynyt hukkuneita villisikojen ruhoja.

Suomessa villisikoja arvioitiin olevan 1980-luvun lopulla muutamia satoja. Kanta lähti nousuun vasta tultaessa 2010-luvulle, jolloin se kanta-arvion mukaan villisikojen määrä ylitti 3 000 yksilön rajan. Tuoreimman kanta-arvion mukaan villisikoja olisi Suomessa noin 2 500. Kantaa yritetään pitää aisoissa afrikkalaisen sikaruton takia.

Ruotsissa on historian aikana ollut villisikoja Suomen tapaan, mutta myös sieltä villisiat hävisivät keskiajan kuluessa. Vuonna 1981 Ruotsissa tehtiin päätös villisisikojen lähes täydellisestä hävittämisestä. Kanta kuitenkin kasvoi ja etenkin 2000-luvulla niin paljon, että nykyisellään villisikoja arvoidaan olevan Ruotsissa noin 250 000–300 000. Viron puolellakin sian runsastuminen on ollut erityisesti 2000-luvun ilmiö.

Tehokkaimin villisian leviämistä estää lumi ja routa, sillä yli 40 sentin syvyisessä hangessa yhytjalkainen sika ei pärjää, eikä se routaisesta maasta pysty tonkimaan ruokaa. Villisialla ei juuri ole luontaisia vihollisia. Heikoimmat yksilöt voivat joutua suurpetojen saaliiksi.

Villisikaa voi houkutella ruokinnalla, mutta pitkiä aikoja villisiat eivät yleensä viihdy samassa paikassa. Kuva: Johannes Wiehn

Metsästystä Suomessa ollut tähän asti pääasiassa itärajan tuntumassa. Muualla Suomesta metsästystä on ollut vähän, joten kokemusta villisian metsästyksestäkään ei ole monelle kertynyt.

Metsästys tapahtuu lähinnä vahtimalla viljelysten lähellä tai ruokintapaikoilla. Villisikoja voidaan metsästää myös naakimalla eli hiipimällä pellossa ruokailevien sikojen lähelle. Metsästäminen on kuitenkin hankalaa, ja se vaatii metsästäjältä kärsivällisyyttä ja sitkeyttä. Villisika on myös älykäs ja oppivainen, minkä vuoksi se pystyy jallittamaan kokenuttakin metsästäjää. Haavoittunut sika voi olla myös vaarallinen.

Tihein villisikakanta on ollut Kymenlaaksossa ja Itä-Uudellamaalla. Tiedot villisikojen vuotuisista saalismääristä aikaisemmilta vuosilta ovat epävarmoja, koska pyyntilupajärjestelmää eikä saaliin ilmoitusvelvollisuutta ollut olemassa.

Vuosina 1972–81 ammuttiin arviolta reilut 80 villisikaa, joista pelkästään vuonna 1980 kolmisenkymmentä yksilöä. Vuosien 1982–86 aikana saaliiksi saatiin keskimäärin viitisenkymmentä eläintä vuodessa. Viime vuosina saalismäärä on ylittänyt tuhannen sian rajan.

Villisika on nopea lisääntymään. Pahnueessa voi olla joskus jopa yli 10 porsasta. Kuva: Johannes Wiehn

Villisikakannan hallinta on tärkeää etenkin, jos afrikkalainen sikarutto torjuntatoimista huolimatta pääsee Suomeen. Pelkona on, että afrikkalainen sikaruotto (ASF) voisi levitä myös tuotantosikoihin. ASF:n löytyminen Suomesta aiheuttaisi suuria taloudellisia vahinkoja ja vaarantaisi sianlihan viennin. Toistaiseksi tauti ei ole levinnyt Suomeen asti.

Lähde: POSSUILUA - Villisian historiaa Suomessa