Norjalainen Elopak myy Venäjän liiketoimintansa paikalliselle johdolle
Yhtiö teki jo maaliskuussa päätöksen keskeyttää toimintansa Venäjällä.
Venäjän liiketoiminnan myynti ei aiheuta Elopakille merkittäviä taloudellisia voittoja tai tappioita, yhtiö kertoo. Kuva: ElopakNorjalainen kartonkipakkausten valmistaja Elopak myy Venäjän liiketoimintansa paikalliselle johdolle, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.
Elopak teki jo maaliskuussa päätöksen keskeyttää toimintansa Venäjällä, koska Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
Nyt neuvottelut kaikkien JSC Elopakin osakkeiden myynnistä on saatu päätökseen. Uusien omistajien alaisuudessa liiketoiminta toimii itsenäisesti Venäjällä. Elopak sen sijaan jatkaa pidättäytymistä Venäjän liiketoiminnasta, yhtiö kertoo.
Kaupan ei odoteta vaikuttavan Elopakin liiketoimintaan Venäjän ulkopuolella, eikä kaupasta ole koitumassa yhtiön mukaan merkittäviä taloudellisia voittoja tai tappioita.
Kaupan toteutuminen edellyttää Elopakin mukaan vielä Venäjän ulkomaisten investointien valvontakomission hyväksyntää.
Koko Elopakin liikevaihto oli viime vuonna 940 miljoonaa euroa ja liiketulos 54 miljoonaa eli 5,8 prosenttia liikevaihdosta.
Lue lisää:
Ponsse on myynyt tytäryhtiönsä Venäjällä – ostajana paikallinen jälleenmyyjä
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




