Talkoot vai tienesti? Metsänomistaja ei saa hiilensidonnasta mitään, vaikka ilmastonmuutosta torjutaan monin verroin kalliimmillakin keinoilla

Jussi Saarisen mielestä jatkuva kasvatus olisi ilmaston kannalta hyvä tapa hoitaa metsiä. Tukkivaltaisen hakkuun jälkeen lohjalaismetsään jäi kasvamaan vielä keskimäärin 190 kuutiota hehtaarille. Järeitä haapoja jätettiin säästöpuiksi. Kuva: Sanne Katainen

Hiilen sidonta metsiin ja maaperään on alkanut herättää uudenlaista kiinnostusta, kun päättäjät ja tutkijat etsivät ratkaisua ilmastonmuutokseen. Mahdollisuudet ovat suuret – maailmaan mahtuu metsiä ja niihin hiiltä.

Samalla, kun kasvavat puut keräävät hiilidioksidia, ne torjuvat muitakin ympäristöongelmia, kuten metsäkatoa, aavikoitumista ja luonnon monimuotoisuuden häviämistä.

Helsingin yliopiston tutkija Sampo Pihlainen on tutkinut väitöskirjassaan hiilitukijärjestelmän vaikutuksia. Hänen mukaansa hiilensidonta suomalaisessa männikössä maksaisi alimmillaan kuusi euroa hiilidioksiditonnia kohden. Se on vähän verrattuna moniin muihin toimiin, joihin ilmaston nimissä on ryhdytty.

EU:n päästökaupassa hiilidioksidin tonnihinta on alkuvuodesta liikkunut 20 euron tuntumassa. Liikenteen päästöjen vähentäminen biopolttoaineiden osuutta lisäämällä maksaisi Sitran teettämän selvityksen mukaan noin 100 euroa hiilidioksiditonnilta.

Järeä lahopuukin toimii pitkäikäisenä hiilivarastona. Kuva: Sanne Katainen

Eturivin poliitikotkin ovat jo ottaneet kantaa metsätalouden hiilitukien puolesta.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ehdotti tukea metsittämiselle. Vihreät ajaa puheenjohtajansa Pekka Haaviston johdolla metsien hiilensidonnan korvaamista metsänomistajille.

Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistänyt aiheesta selvityksen, ja MTK valmistelee metsänomistaja­lähtöistä tukimallia yhteistyössä tutkimuslaitosten ja eri metsänomistajaryhmien kanssa.

Metsänomistajalle tilanne luo myönteisen ongelman, sanoo MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen.

”Metsille on monenlaista kysyntää. Miten järjestelmä rakennetaan niin, että se realisoituu metsänomistajalle? Hiilen sidontaan pitää olla kannustin.”

Malleja tuelle voidaan rakentaa eri tavoin. Julkisella tuella metsänomistajia voisi kannustaa esimerkiksi lisäämään metsiensä puumäärää. Markkinalähtöisessä mallissa ylimääräistä hiiltä metsäänsä sitovat voisivat myydä päästöoikeuksia.

Hakkaraisen mielestä olennaista on, että kannustimet toimivat oikeudenmukaisesti sekä ilmaston että metsänomistajan kannalta.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa metsään jätetään kasvamaan suuria puita. ilmaston kannalta on etu, että metsä jatkaa hiilen sitomista heti hakkuun jälkeen. Kuva: Sanne Katainen

Jatkuvan kasvatuksen metsänhoitoon erikoistuneen Yhteismetsä Tuohen arvoihin hiilensidonta kuuluu jo nyt. Muutama vuosi sitten perustetulla Tuohella on yhteensä 440 hehtaaria metsää eri puolilla Suomea.

Yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtaja Jussi Saarinen pitää jatkuvaa kasvatusta ilmaston kannalta parempana metsänhoitotapana kuin jaksottaista metsätaloutta.

Saarinen on seurannut kestävistä hakkuumääristä käytyä julkista keskustelua. ”Meidän näkemyksemme on, että hakataan vaan, mutta hakataan ilmaston kannalta järkevällä tavalla ja volyymilla”, hän kommentoi.

Saarinen esittelee Lohjalla yhteismetsän 14 hehtaarin leimikkoa, jonka kuviot käsiteltiin viime talvena yläharvennuksilla. Saarinen suunnittelee yhteismetsän leimikot ja valvoo hakkuut yrityksensä Metsätietopalvelu Silmun kautta.

Harvennuksen jälkeen metsään jäi kasvamaan keskimäärin 190 kuutiota hehtaarille. Seuraavan kerran tarkoitus on hakata tukkeja noin 15 vuoden kuluttua. ”Tavoitteena on kasvattaa mahdollisimman moni metsän runko tukkipuuksi asti.”

Se on Saarisen mukaan jatkuvan kasvatuksen yksi etu ilmaston kannalta: pitkään puutuotteissa säilyvää tukkia kertyy paljon, nopeasti ilmakehän hiilikiertoon palautuvaa kuitupuuta vähän.

Tavanomaisessa metsätaloudessa lohjalaismetsässä olisi päädytty todennäköisesti alaharvennuksiin ja avohakkuisiin, joita seuraa maanmuokkaus. ”Jos metsä avohakataan, puuston hiili häviää metsästä ja muokkauksissa maaperän hiilimäärä vähenee. Metsän pitäminen jatkuvasti puustoisena parantaa sen hiilitasetta verrattuna avohakkuuseen.”

Saarisen mukaan hiilensidonnan lisääminen olisi mahdollista esimerkiksi kasvattamalla entistäkin järeämpiä tukkeja ja harvennuksia lieventämällä. Näin kasvaa sekä metsien että puutuotteiden hiilivarasto.

Keinot ovat varsin samat kuin tavanomaisessa, avohakkuisiin ja metsänviljelyyn perustuvassa metsä­taloudessa.

Hiilioptimoitu metsätalous lisäisi hiilen sidonnan lisäksi myös puun tuotosta, sanoo tutkija Sampo Pihlainen. Kuva: Janne Artell

Muutos kohti hiilipitoisempaa metsää merkitsee yleensä puuston tihentämistä tavalla tai toisella, sanoo tutkija Sampo Pihlainen. ”Laitetaan enemmän taimia kasvamaan, ja muutenkin pidetään puustoa tiheämpänä. Kiertoajat ovat pidempiä. Puuston tiheyttä kontrolloidaan useilla, lievillä harvennuksilla.”

Jos oman metsän hiilinielua voisi myydä päästöoikeuksiksi, voisiko hiilensidonta kääntyä kannattavammaksi kuin perinteinen metsätalous? Muuttuisiko Suomi pikku hiljaa maailman hiilireservaatiksi, jossa sankat metsät jätetään koskematta ja lopulta kuolevat pystyyn?

”Hiilensidonta ja metsätalous tapahtuvat yhdessä, eivätkä sulje toisiaan pois. Metsänomistaja saa tuloja sekä puuntuotannosta että hiilitukijärjestelmästä. Riippuen hiilikompensaation suuruudesta hän muuttaa metsän­käsittelyä johonkin suuntaan”, tutkija visioi.

Hän huomauttaa, että pitkäikäisiksi puutuotteiksi päätyvien tukkien hakkaaminen on ilmaston kannalta edullisempaa kuin lyhytikäisen kuitupuun.

Tehokaskin metsätalous voi olla ilmastolle hyväksi. Esimerkiksi metsän lannoitus lisää pitkäikäisiksi tuotteiksi päätyvän tukkipuun osuutta.

Tutkijan mukaan hiilen sidontaa korostava metsä­talous ei suinkaan tarkoita puuntuotannon näivettymistä, vaan puun tuotos kasvaa verrattuna malliin, jossa maksimoidaan vain hakkuutuloja.

Pitkäikäisiksi puutuotteiksi päätyvien tukkien hakkaaminen on ilmaston kannalta edullisempaa kuin lyhytikäisen kuitupuun. Kuva: Sanne Katainen

Metsäteollisuuden uusien tehdasinvestointien tulevaisuudesta huolestuneet voivat siis huokaista helpotuksesta: Hiilensidonnan lisääminen metsissä lisäisi hakattavan puun määrää, kunhan maltetaan odottaa. Lyhyellä aikavälillä metsien tihentäminen toki edellyttäisi maltillista hakkuutahtia.

Metsänomistajankin tulot lykkääntyisivät. Viive maksaisi itsensä kuitenkin korkojen kera takaisin. ”Kun metsän käsittelyä muutetaan tuloja maksimoivasta ratkaisusta kohti sellaista, joka sitoo enemmän hiiltä, puun myyntituloista joudutaan jonkin verran tinkimään. Se on kustannus hiilen sidonnalle”, Pihlainen sanoo.

Hiilioptimoitu metsätalous ei kuitenkaan tarkoita pelkkää puun tuotoksen maksimoimista. Ero piilee siinä, että lahopuunkin arvo pitkäaikaisena hiilivarastona tunnustetaan.

Energiapuun markkinoille hiilituella saattaisi olla dramaattiset vaikutukset. ”Jos hintaero hiilen ja hakkuutähteen välillä on enemmän kuin 3,65-kertainen, tähteet kannattaa jättää metsään vaikka ne lahoavatkin melko nopeasti. Tämä perustuu siihen, että energiapuusta hiili vapautuu saman tien. Hakkuutähteen hajoaminen on hitaampaa.”

Nuorien metsien kunnostuksissa saattaisi käydä niin, että hiilituki kannustaisi jättämään rangat maahan sen sijaan, että ne poltettaisiin. Tai sitten energiapuun hinnan pitäisi nousta, jotta sen myynti olisi kilpailukykyistä hiilitukeen verrattuna.

Uudistumisestakin on huolehdittava, jotta metsä pysyy hiilinieluna. Kuva: Sanne Katainen

Uusi-Seelanti on yksi maailman harvoja alueita, joissa hiilituki on yhdistetty päästökauppaan.

”Se on antanut ainakin hyvän oppitunnin siitä, miten tarkkaan järjestelmän yksityiskohdat on mietittävä vääränlaisten kannustimien välttämiseksi. Juuri ennen hiilituen käyttöönottoa metsiä hakattiin siellä paljon ja niitä muutettiin muuhun käyttöön”, Pihlainen kertoo.

Hiilituen kuuma peruna on siinä, paljonko hiiltä metsien odotetaan sitovan joka tapauksessa. Kuuluuko metsänomistajan saada korvausta kaikesta sidotusta hiilestä vai pelkästään tavallisen metsänhoidon ylittävästä määrästä?

Tähän saakka noudatettu ilmastopolitiikka olettaa, että metsäiset maat sitoutuvat hiilitalkoisiin.

Suomi on luvannut Kioton sopimuksessa sitoa metsiinsä 19 miljoonaa hiilidioksiditonnia vuodessa vuoteen 2020 asti. Vuonna 2016 Suomen hiilinielu oli 27,3 miljoona tonnia. Kioton velvoitteet siis täytetään kirkkaasti.

Mutta EU vaatii enemmän. Maankäyttöä ja sen muutoksia sääntelevässä asetuksessa kunkin maan hiilinielulle on sovittu vertailutaso, jonka alittamisen katsotaan olevan ilmastolle rasite. Suomen pitää sitoa metsiin 28 miljoonaa tonnia hiiltä vuodessa kaudella, joka kestää vuodesta 2021 vuoteen 2025.

Lisäksi on sovittu katto sille, paljonko päästöjä kukin maa voi hyvittää maankäytön muutoksilla, kuten metsien hiilinieluilla. Suomen luku on 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Tätä suurempi hiilinielujen kasvatus voi olla ilmastolle hyväksi, mutta EU ei sitä tunnustaisi.

Vastaa kyselyyn:

Olisitko valmis muuttamaan metsiesi hoitoa ilmastosyistä?

Lykkää päätehakkuuta. Suosituksia hieman pidemmillä kiertoajoilla metsän hiilivarastoa voi kasvattaa ilman, että hakattavan puun määrä vähenee.

Nopeuta kasvua. Kun puun tuotos kasvaa, lisääntyy myös puustoon sitoutuneen hiilen määrä. Siksi tehokas metsä­talous – esimerkiksi lannoittaminen ja jalostettujen taimien käyttö – on usein myös ilmastoystävällistä.

Tuota tukkia. Tukkipuusta valmistetaan puutuotteita, joiden hiili säilyy keskimäärin pidempään poissa ilmakehästä kuin lyhytikäisten, kuitupuusta valmistettujen tuotteiden hiili.

Muokkaa harkiten. Maanmuokkaus nopeuttaa hiilipitoisen aineksen hajotusta metsämaassa. Toisaalta se kiihdyttää taimikon kasvua.

Pidä metsät tiheinä. Lievin harvennuksin metsän hiilivarasto pysyy suurempana verrattuna voimakkaisiin harvennuksiin.

Älä pelkää lahopuuta. Lahoava puu vapauttaa hiilidioksidia ilmakehään, mutta hajoaminen on hidasta. Lahopuu voi olla merkittävä hiilivarasto.