Virkamies: Ulkomaisten marjanpoimijoiden ongelmiin ei ole helppoa ratkaisua
Ulkomaisten poimijoiden pettämiseen tai heitteillejättöön on vaikea puuttua, sillä matkojen järjestäjiä eivät sido työnantajan velvoitteet.
Metsämarjojen poimijat eivät ole työsuhteessa, vaikka heidän työnsä on järjestettyä toimintaa. Kuva: Kari SalonenUlkomaisiin metsämarjojen poimijoihin liittyvät ongelmat ovat monimutkainen vyyhti, johon ei ole helppoa ratkaisua, sanoo neuvotteleva virkamies Harri Sivula sisäministeriöstä.
MT pyysi Sivulaa kommentoimaan Joensuun Tuupovaarassa sattunutta tapausta, jossa ryhmä marjanpoimijoita joutui hätämajoituksen ja ruoka-avun varaan.
Sivula totesi, ettei voi kommentoida yksittäistapausta. Jos poimijoille on tehty katteettomia lupauksia, kyse voi kuitenkin olla matkan järjestäjän petoksesta tai sopimusrikkomuksesta.
Metsämarjojen poiminta ei ole palkkatyötä, joten poimijoiden matkan järjestäjää, kutsujaa tai vastaavaa eivät sido työnantajaa koskevat velvoitteet.
"Työsuhdeoppineet ovat arvioineet, että marjanpoimintayritysten ja poimijoiden välillä ei synny työsopimusta."
Sivulan mukaan metsämarjojen poiminnan sääntelyssä kyseessä on työmarkkina-asioiden tapainen kolmikanta: On punnittava, painotetaanko marjaelinkeinon tai poimijoiden asemaa vai työllisyyttä. Tämän lisäksi tulevat vielä jokamiehenoikeudet ja maanomistajien oikeudet.
"Luonnonmarja-ala on voimakkaasti vastustanut poimijoiden ottamista palkkalistoilleen. Kyse ei ole pelkästään poimintayrityksistä, vaan myös marjanjalostusliiketoiminnasta. Jos ajatellaan, että marjanpoiminta on niin rumaa bisnestä että se lakkautetaan estämällä poimijoiden maahantulo, pitää muistaa että tällä on vaikutusta ketjun muihinkin osiin."
Poimijoiden aseman parantamiseksi Sivula näkee muutamia mahdollisuuksia: Yrityksiin ja majoituspaikkoihin voidaan tehdä tarkastuksia, poliisivalvontaa voidaan lisätä.
"Tämä on yksittäisten nurkkien perkaamista, kokonaisuuden kaikkiin osiin ei voi viranomaistoimin tai lainsäädännöllä vaikuttaa."
Ulkomaisista metsämarjojen poimijoista suuri osa tulee Thaimaasta. Heidän määräänsä ja maahantuloa voidaan säädellä viisumijärjestelmän kautta.
Ukrainalaiset saavat kuitenkin tulla Schengen-alueelle kolmeksi kuukaudeksi ilman viisumia, jos heillä on biometrinen passi. Täten heidän maahantuloaan ei voisi estää, vaikka tiedossa olisi etukäteen, että he aikovat poimia Suomessa metsämarjoja.
Kokonaisuutena Sivula näkee marjanpoiminta-alan siistiytyneen takavuosista. Suuret, vakiintuneet marjanostajat ovat sitoutuneet vapaaehtoisesti järkeviin pelisääntöihin.
"Tämän tyyppisten ongelmien määrä on aika pieni. Hirvittävän kurjaa niille jotka siihen tilanteeseen joutuvat, mutta poimijoiden kokonaismäärään nähden tapauksia on vähän."
Lue lisää:
Vasemmistonuoret Tuupovaaralla hylätyistä marjanpoimijoista: "Nykyinen järjestelmä on kestämätön"
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
