Kotimaisen puun kysynnällä valoisat näkymät ‒ jo ensi vuonna puunkäyttö kääntyy nousuun, jolloin tarve kotimaiselle puulle tulee selvästi kasvamaan
Puun hinnan odotetaan seuraavan pitkällä aikavälillä suhdanteiden kehitystä.
Puulla on yhä enemmän kysyntää, kun puuntuonti Venäjältä lopahti sotapakotteiden takia. Kuva: Jyrki LuukkonenPuumarkkinat ovat vilkkaan viime vuoden jälkeen pysytelleet rauhallisina. Alkuvuonna markkinoilla on vallinnut epävarmuutta työtaisteluiden, pakotteiden ja kustannusten nousun vuoksi. Metsänomistajat puun tarjoajina ovat kuitenkin hyvässä asemassa, koska kysyntä lisääntyy.
Puukauppamäärät ovat vielä tammi–huhtikuussa jääneet selvästi edellisvuoden lukemista kaikkien puutavaralajien osalta. Metsäteollisuuden viikkoseurannan perusteella kauppamäärät ovat tyypilliseen tapaan piristyneet kesää kohden, mutta selvästi viime vuotta hitaammin. Kuitenkin näkymät kotimaiselle puulle ovat valoisat.
Vuonna 2021 investointien ja hyvän markkinatilanteen myötä puukauppa kävi vilkkaasti ja kerrytti runsaasti pystyvarastoja teollisuuden tarpeisiin. Siten hakkuita on pystytty korjuukelpoisilla kohteilla tekemään talven aikana odotettuun tahtiin. Viime vuoden vahva kysyntä nosti myös kaikkien puutavaralajien hintoja. Tämä näkyi luonnollisesti metsänomistajien lompakossa, ja kantorahatulot nousivat vuoden 2018 ennätystasolle. Kun hinnat kohoavat, metsänomistajat ovat halukkaita solmimaan puukauppoja.
PTT:n ennusteen mukaan metsäteollisuuden puunkäyttö laskee tänä vuonna viidellä prosentilla. Tämä johtuu massateollisuuden tuotannon vähenemisestä, jonka taustalla ovat Veitsiluodon tehtaan sulkeminen ja kevään työtaistelut. Samalla se auttaa sopeutumaan Venäjän puuntuonnin pysähtymiseen.
Jo ensi vuonna puunkäyttö kääntyy nousuun, jolloin tarve kotimaiselle puulle tulee selvästi kasvamaan. Puukaupan vauhdittamiseksi monet puuta ostavista yhtiöistä tarjoavatkin metsänomistaja-asiakkailleen lisäkompensaation kesäkautena korjuukelpoisista hakkuualueista.
Viime vuosina Venäjältä on tuotu lähes yhdeksän miljoonaa kuutiota puuta. Tästä noin puolet on ollut koivukuitua ja yli kolmannes haketta. Venäjän jäissä oleva tuonti pitäisikin korvata kotimaisella tarjonnalla tai tuonnilla muista maista. Lisäksi Kemin biotuotetehtaan valmistuminen aikataulussaan lisäisi kysyntää kuitupuulle entisestään.
Kuitupuun hintojen odotetaankin nousevan tämän ja seuraavan vuoden aikana, kun taas tukkipuun hinta kääntyisi ensi vuonna laskuun. Vaikka puun hintakehityksen odotetaan jäävän jonkin verran inflaatiota pienemmäksi, seuraa puun hinta kuitenkin pitkällä aikavälillä suhdanteiden kehitystä.
Kysynnän kasvu on tammi–huhtikuussa näkynyt pystykaupoissa vielä vain tukkipuun hinnan muutaman prosentin nousuna. Sen sijaan kuitupuun hinnat ovat olleet edellisvuotta matalammalla tasolla. Hankintakaupoissa kaikkien puutavaralajien hinnat ovat olleet nousussa painottuen tukkipuuhun.
Kirjoittaja on metsäekonomisti Pellervon taloustutkimuksessa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




