”Hiilinielu ei voi muuttua päästöjen lähteeksi”
Hiilinielu kasvaa, mutta Durbanin ilmastokokouksen päätöksen vuoksi Suomen metsät muuttuivat hiilidioksidipäästöjen lähteeksi.
”Ei voi olla niin, että biologinen hiilinielu muuttuu laskennallisesti hiilidioksidipäästöjen lähteeksi”, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen sanoo.
Näin kuitenkin kävi Durbanissa tehdyn päätöksen vuoksi. Kokous määritteli hyvityksen määräksi 3,5 prosenttia vuoden 1990 hiilidioksidipäästöistä.
"Suomelle tuleva hyvitys on korkeintaan 2,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa", Hakkarainen kertoo.
Suomen metsäpinta-alan pienentyminen lisää hiilidioksidipäästöjä.
Viime aikoina pinta-ala on vuosittain pienentynyt noin 20 000 hehtaaria. Tällainen metsäkato lisää hiilidioksidipäästöjä nelisen miljoonaa tonnia.
Vuoteen 2020 mennessä päästölisäys saattaa kasvaa kuuteen miljoonaan tonniin vuodessa. Kun kuudesta miljoonasta tonnista vähennetään 2,5 miljoonaa tonnia, erotukseksi saadaan 3,5 miljoonaa tonnia.
Tämä on päästömäärän lisäys, josta Suomi joutuisi maksamaan korvauksen. Korvauksen hintalappu määräytyy sen mukaan, kuinka paljon hiilidioksiditonni maksaa kansainvälisessä päästökaupassa.
Suomi on EU:n metsäisin, maan pinta-alasta yli 70 prosenttia on metsää. ”Metsäpinta-alamme pienenee rakentamisen vuoksi. Kun näin metsäisessä maassa tehdään talo, tie tai voimalinja, niin puita joudutaan kaatamaan”, Hakkarainen sanoo.
ANTTI KANTOLA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

