Kartongin ja sellun tuotanto kasvoi
Kartonkia ja sellua valmistettiin tammi–maaliskuussa enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Paperin tuotanto sen sijaan väheni.
Metsäteollisuus ry:n mukaan graafisten papereiden kulutus väheni Euroopassa alkuvuonna 5,5 prosenttia. Suomessa paino- ja kirjoituspapereita tuotettiin 1,6 miljoonaa tonnia, mikä oli 3,4 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten tammi–maaliskuussa.
Vientihinnat ovat laskeneet viime syksystä lähtien. Paino- ja kirjoituspapereiden markkinoilla tilanne jatkuu erittäin hankalana ja rakennemuutos etenee, todetaan Metsäteollisuus ry:n tiedotteessa.
Pakkaustuotteiden valmistajilla ja sellutehtailla menee paremmin. Kartonkia tehtiin tammi–maaliskuussa 750 000 tonnia, liki 17 prosenttia enemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Nousu selittyy Suomen kasvaneella kartonkikapasiteetilla ja viime vuoden vastaavan jakson vähäisellä tuotannolla.
Sellun tuotanto nousi vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 1,8 miljoonaan tonniin. Se on 3,7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Sellua jalostettiin kotimaassa viimevuotista enemmän, ja siksi vientimäärä väheni viidenneksen.
Sellun markkinahinta on noussut viime syksystä.
Sahatavaran tuotanto nousi alkuvuonna 10 prosenttia 2,5 miljoonaan kuutiometriin. Vaneria valmistettiin 270 000 kuutiometriä, kahdeksan prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammi–maaliskuussa.
Metsäteollisuus ry:n mukaan vanerin kysynnässä on ollut merkkejä vilkastumisesta. Vaneritehtaiden lomautuksia onkin jo peruttu. MT
Paperin
tuotanto väheni viime vuonna.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
