Luonnonhoidossariittää työtä
Metsässä riittää erilaisia valtion tukemia luonnonhoitotöitä. Aiemmin niistä on vastannut metsäkeskus, mutta nyt yksityismetsien luonnonhoitotöitä tarjotaan yksityisille palveluntuottajille.
Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä Suomen metsäkeskus suunnittelee ja kokoaa tietyn alueen luonnonhoitotöistä kokonaisuuden, joita palveluntuottajat voivat tavoitella avoimessa hankehaussa. Uusi toimintamalli johtaa metsäpalveluntuottajien luonnonhoito-osaamisen kehittymiseen sekä antaa yrityksille mahdollisuuksia aiempaa monipuolisempiin metsätöihin.
”Uudessa toimintamallissa yhdistämme metsien monimuotoisuuden säilyttämisen ja metsiin perustuvien elinkeinojen edistämisen”, toteaa johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä Suomen metsäkeskuksesta.
Monipuolistuvasta palveluntarjonnasta hyötyy myös metsänomistaja. Seppälä toivookin yksityisiltä metsänomistajilta runsaasti aloitteita kohteista, joilla valtion tukemia luonnonhoitotöitä voitaisiin toteuttaa.
Urakoitsijan tehtäväksi voi tulla esimerkiksi ojien täyttö, patojen rakentaminen, purouoman kunnostus sekä erilaisia luonnonhoidollisia hakkuita ja raivauksia.
Viime vuosina luonnonhoitohankkeisiin on kohdennettu noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
