Vesistöjen pinnoilla kelluu omituisia ruskeita lauttoja Etelä-Pohjanmaalla – tästä on kyse
Paikallinen ely-keskus on saanut viime päivinä useita soittoja huolestuneilta kansalaisilta.
Kuusensuopursuruosteen itiöpöly on värjännyt vesistöjä ruskeiksi Etelä-Pohjanmaalla. Kuva: Etelä-Pohjanmaan ely-keskusEtelä-Pohjanmaan ely-keskus kertoo saaneensa viime päivinä useita soittoja ja yhteydenottoja vesistöjen pinnoilla kelluvista ruskeista lautoista.
Lautat voivat näyttää pikaisella silmäyksellä turvepäästöltä tai jopa öljy- tai kemikaalivuodolta.
Ely-keskuksen mukaan kyseessä on kuitenkin mitä todennäköisimmin kuusensuopursuruosteen ruostesienen itiöpöly.
Kuivina ja tuulisina päivinä itiöpöly voi kulkeutua tuulen mukana metsistä ja soilta vesistöihin.
Itiöpöly on elyn mukaan vaaratonta, eikä se estä esimerkiksi uimista. Herkkäihoisten on kuitenkin syytä peseytyä uimisen jälkeen. Pöly häviää vesistöistä aikanaan.
Kuusensuopursuruoste on yleinen sieni kosteilla ja soistuneilla alueilla. Se elää vuoroin suopursussa ja vuoroin kuusessa.
Ruostesieni talvehtii suopursun lehdillä, josta se leviää kuusen neulasiin ja aiheuttaa niiden kellastumista. Sieni on vaaraton myös kuuselle, mutta saattaa laajoina esiintyminä hidastaa kuusen kasvua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







