Metlan Motti-ohjelmistoarvioi hinnan energiapuulle
Kuvakaappaus Motti-ohjelmelmiston laatimasta mallinnuksesta, jossa vertailtiin kahta eteläsuomalaisen kuusikon kasvatusketjua. Ohuempi, tummanpunainen viiva kuvaa Hyvän metsänhoidon suositusten mukaisesti kasvatettua istutuskuusikkoa ja paksumpi, kirkkaanpunainen kuusikkoa, jossa ensiharvennuksen ja päätehakkuun yhteydessä kerättiin energiapuuta. Kuva: Viestilehtien arkistoMetsäntutkimuslaitos (Metla) julkaisi viime vuoden lopulla uuden version metsänkasvatusta mallintavasta Motti-ohjelmistosta.
Motti arvioi eri metsänkäsittelytoimenpiteiden, kuten uudistamistavan, taimikonhoidon, harvennusten ja lannoitusten, vaikutuksia puuston kasvuun ja tuotokseen sekä metsänkasvatuksen kannattavuuteen.
Ohjelmistoa on täydennetty uusilla malleilla, ja sen avulla voidaan nyt arvioida, mitkä ovat energiapuun korjuun vaikutukset puuntuotokseen ja metsänomistajan tuloihin.
Edellinen versio on vuodelta 2007.
”Motti on kehitetty metsäalan ammattilaisille päätöksenteon ja neuvonnan apuvälineeksi. Metsänomistaja voi myös itse tarkastella metsän kasvuennusteita syöttämällä metsäsuunnitelman kuviotiedot Mottiin”, tutkija Saija Huuskonen Metlasta kertoo.
”Ohjelmiston avulla on helppo havainnollistaa metsän kasvu graafeina ja taulukkoina.”
Motilla ennustetaan metsikön kehitys joko uudistamisesta alkaen tai olemassa olevan puuston mittaustiedoista lähtien, ja se toimii kivennäis- ja turvemaiden eri kasvupaikoilla koko Suomessa.
Kasvumallit on laadittu pitkään seurattujen, lähes koko maan kattavien metsikkökoealojen mittausaineistoista.
”Kasvumallit sopivat tasaikäiselle metsälle. Eri-ikäisrakenteiselle metsälle malleja tässä ohjelmistossa ei vielä ole”, Huuskonen sanoo.
Metsänkasvatuksen taloustarkasteluissa käyttäjä voi itse määritellä ja tallettaa haluamansa kantohinnat sekä metsänhoidon kustannukset. Toinen vaihtoehto on käyttää valmiita, tilastoihin perustuvia lukuarvoja.
Uutuutena uudessa versiossa on nyt myös paljaan maan arvon mukaan ottaminen nettotulojen nykyarvon laskentaan.
Näin saadaan tulevien puusukupolvien taloudellinen arvo mukaan vertailuihin. Siten eripituisten kiertoaikojen taloustulokset ovat keskenään vertailukelpoisia.
SUVI NIEMI
Motti-ohjelmiston voi ladata
ilmaiseksi osoitteesta
www.metla.fi/metinfo/motti/.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
