Metla tutkii peitteisen metsän kasvatusta
Metsäntutkimuslaitos (Metla) tutkii metsien kasvatusta peitteisenä, toisin sanoen niin, ettei metsää välillä lainkaan uudisteta avohakkuulla.
Tutkimus käynnistyi vuonna 2009 kahdella laajalla tutkimusalueella Metsähallituksen metsissä. ”Tutkimusalueet ovat pinta-alaltaan 700–1 000 hehtaaria. Tämä mahdollistaa peitteisyyttä ylläpitävien metsänkäsittelymenetelmien monipuolisen testaamisen ja vaikutusten tarkastelun aluetasolla”, kertoo tutkija Sauli Valkonen.
Metlan tukena luontoa jäljittelevien metsänhoitomenetelmien käytännön kehittämistä ovat tutkimassa Metsähallituksen sekä Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot.
Tutkimusalueiden metsiä käsitellään nykyistä käytäntöä selvästi pienipiirteisemmin ja lievemmin. Käsiteltävä pinta-ala vaihtelee muutaman puun ryhmästä muutamaan hehtaariin.
Testattaviin käsittelymenetelmiin sisältyy poiminta-, pienaukko-, osittais- ja avohakkuita. Alueiden puuston, eliölajiston ja elinympäristöjen kehitystä seurataan toistuvin inventoinnein.
Peitteisyyttä ylläpitävät metsänkasvatuksen menetelmät täydentävät metsätalouden menetelmäkirjoa, ja näyttäisivät sopivan etenkin lajistoltaan vaateliaille tai maiseman kannalta herkille paikoille. Käytännössä menetelmien joustava soveltaminen kohteesta riippuen voisi tuottaa parhaat tulokset, pohdiskelee ympäristöasiantuntija Erkki Hallman Metsähallituksesta.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
