Lukijalta: PEFC edistää kestävää metsätaloutta konkreettisin toimin
On turha ajatella, että pelkällä sertifioinnilla kyettäisiin ratkaisemaan kaikki metsien käyttöön liittyvät kysymykset, kirjoittaa PEFC Suomen toiminnanjohtaja Tatu Liimatainen. ”Toisin kuin Luonnonsuojeluliiton edustajat väittävät, PEFC tuo metsätalouden toimenpiteisiin useita menetelmiä lainsäädännön lisäksi.”
Maastokohde Salossa PEFC Suomen toukokuisessa maastokoulutuksessa, jonka aiheina olivat sertifikaatin vaatimukset. Kuvituskuva Kuva: Jaana KankaanpääTuleva Metsähallitus Oy:n toimitusjohtaja Karoliina Niemi sekä Luonnonsuojeluliiton edustajat jakoivat näkemyksiään metsäsertifioinnista kirjoituksissaan (MT 1.12. ja MT 15.12.) tässä lehdessä.
On hienoa, että metsien sertifiointi kiinnostaa. Vapaaehtoisuuteen pohjautuva, markkinaehtoinen järjestelmä on erinomainen tapa edistää kestäviä käytäntöjä myös metsätaloudessa ja jatkojalostuksen arvoketjussa. Luonnonsuojeluliiton edustajien kirjoitus sisälsi kuitenkin useampia väitteitä, joita on syytä kommentoida.
On turha ajatella, että pelkällä sertifioinnilla kyettäisiin ratkaisemaan kaikki metsien käyttöön liittyvät kysymykset. Tarvitaan muitakin työkaluja kuten lainsäädäntöä, suojelualueita, suosituksia sekä toimijoiden omia käytäntöjä. PEFC-sertifiointi on kuitenkin hyvä konkreettinen lisä tässä kokonaisuudessa.
PEFC tuo metsätalouden toimenpiteisiin useita menetelmiä lainsäädännön lisäksi.
PEFC-järjestelmällä luodaan käytäntöjä talousmetsien kestävän hoidon edistämiseksi eli kyse on aktiivisten metsätaloustoimenpiteiden reunaehdoista.
Toisin kuin Luonnonsuojeluliiton edustajat väittävät, PEFC tuo metsätalouden toimenpiteisiin useita menetelmiä lainsäädännön lisäksi. Näitä ovat esimerkiksi säästöpuihin, suojakaistoihin, sekapuustoisuuteen, kulotuksiin sekä tiheikköihin liittyvät vaatimukset, joilla on saavutettu positiivisia vaikutuksia.
PEFC on ollut toiminnassa yli 25 vuotta. Tänä aikana PEFC:n pinta-ala on kasvanut 296 miljoonaan hehtaariin. Se on maailman suurin metsäsertifiointijärjestelmä.
Suomessa PEFC-metsiä on noin 83 prosenttia talousmetsien pinta-alasta FSC:n yltäessä noin 12 prosenttiin. Luonnonsuojeluliiton edustajat taisivat viitata vain kotimaisen FSC-pinta-alan hienoiseen kasvuun, sillä kansainvälisesti se on vähentynyt huomattavasti viime vuosina kattaen 171 miljoonaa hehtaaria. Mainitun AEFC-järjestelmän kattavuus on 0 prosenttia.
Mikään ohjauskeino ei ole täydellinen. Ei myöskään PEFC-sertifiointi, jota kehitetään jatkuvasti. Tähän työhön kaikki tahot ovat aina olleet tervetulleita. Avoin keskustelu kuuluu yhteiskuntaamme ja PEFC-sertifiointiin.
Toiveena kuitenkin on, että järjestelmään, joka ilman julkisia varoja ja vapaaehtoisuuteen pohjautuen tuottaa ja edistää laajasti positiivisia asioita suomalaisessa metsissä ja arvoketjuissa osattaisiin suhtautua ilman tarpeetonta vähättelyä.
Tatu Liimatainen
toiminnanjohtaja
PEFC Suomi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










