Ikea keskeyttää toimintansa Venäjällä ja Valko-Venäjällä
Keskeytys koskee Ikean tuotteiden vähittäismyyntiä, valmistusta, hankintaa sekä vientiä ja tuontia.Maailman suurin huonekaluvalmistaja Ikea keskeyttää Venäjällä kaiken tuotantonsa, hankintansa ja Ikean tuotteiden vähittäismyynnin.
Myös Ikean kaikki vienti Venäjälle ja Valko-Venäjälle sekä tuonti näistä maista keskeytetään.
"Sodalla on ollut suunnaton inhimillinen vaikutus ja se aiheuttaa vakavia häiriöitä toimitusketjuun ja kaupankäyntiin", Ikea perustelee päätöstä tiedotteessaan.
Keskeytys vaikuttaa Ikean mukaan 15 000 työntekijään. Yritys kertoo huolehtivansa työntekijöiden toimeentulosta lähitulevaisuudessa.
Ikea-säätiö lahjoittaa 20 miljoonaa euroa humanitaariseen tukeen Ukrainan sodan pakolaisille.
Ikea ja vähittäismyynnistä vastaava Ingka Group valmistelevat lisäksi yhteensä 20 miljoonan euron arvoista tavaralahjoitusta avustusjärjestöille.
Ikealla on 17 suurta myymälää ja useita tehtaita Venäjällä.
Reutersin mukaan Venäjä oli viime elokuussa Ikean 10:ksi suurin markkina. Vähittäismyynnin arvo oli 1,6 miljardia euroa, mikä vastasi neljää prosenttia kokonaismyynnistä.
Valko-Venäjällä Ikealla on Reutersin tietojen mukaan ainoastaan hankintatoimintaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


