Solidaarisuus ay-liikkeessä toimii näinkin – myös metsäalan lakon rikkurit hyötyvät lopulta palkankorotuksista
SAK:n johdossa ja työpaikkojen ammattiosastoissa ei katsota hyvällä lakon ulkopuolelle jääneitä työntekijöitä, mutta uusi sopimus koskee myös rikkureita.”Meillä on yleissitova lainsäädäntö. Siksi korotukset tulevat kaikille, kuuluipa liittoon tai ei. Tämä menettely on sopimushengen mukainen, eikä sitä ole ay-liikkeessä nähty vääräksi, vaan solidaarisuudeksi”, korostaa Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja, järjestöjohtaja Matti Huutola.
”Paikallisesti voi aina ja lähes kaikista sopia paremmin. Sitä eivät sopimukset ja ay-liike kiellä, kunhan paremmin sopimisella ei syrjitä esimerkiksi uskontoon, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumisen tai vaikkapa liittoon kuuluvia henkilöitä.”
SAK:n liittojen jäsenet ja palkansaajat ovat harvoin tulos- ja voittopalkkioiden kohteena.
”Toivoa sopisi, että paikallisesti sovittaisiinkin paremmista työehtosopimuksien minimeistä, jotka valitettavan usein ovat myös maksimia.”
Mekaanisen metsä- ja paperiteollisuuden maanantaina alkaneesta valtakunnallisesta lakosta ovat irtautuneet ainakin Keitele Groupin ja Versowoodin tuotantolaitokset.
Kumpikin laitos pyörii lakosta kieltäytyneiden työntekijöiden voimin.
Versowoodin liimapuutehtaassa Heinolassa reilusta 30 työntekijästä enemmistö on töissä.
Keitele Groupin vajaasta 500 työntekijästä valtaosa jatkaa työntekoa.
Painostustoimia rikkureita kohtaan Huutola arvioi epätodennäköisiksi.
”Otsikot ovat kovia, mutta tuskin sentään mitään painostusta on. Jäseniin varmasti asiassa kyllä vedotaan.”
Huutola haluaa korostaa, että työtaisteluun lähdöstä päättää liitto, ei SAK.
”Ei lakkoon mennä hymyssä suin tai rinta rottingilla. Se on liitolle äärimmäinen tilanne.”
Lakon ratkaisu riippuu Huutolan mukaan paljolti siitä, mitä voidaan sopia aikoinaan tehdyn kilpailukykyratkaisun (kiky) 24 lisätyötunnista jatkossa. Iso kiistakysymys koskee palkankorotuksia.
Palkansaajia lähellä olevan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei halunnut kommentoida Maaseudun Tulevaisuudelle ajankohtaista työmarkkinatilannetta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

