Metsäneläimille julistetaan joulurauha – Jahtikuksan videolla esitellään yli 20 vuotta jatkunut perinne
Nuotion loimussa toivotetaan hyvää joulua metsän eläimille ja kiitetään kuluneesta vuodesta. Mukana julistuksessa ovat niin metsästysseura, kunta kuin seurakuntakin.Joulurauha koskee kaikkia. Oli kyseessä sitten ihminen, koira tai vaikkapa kauris.
"Myös metsäneläimille suodaan joulurauha ja niitä ei häiritä joulupäivinä", tiivisti metsäneläinten joulurauhan julistuksessa Petri Kasari, joka toi seurakunnan tervehdyksen.
Metsäneläinten joulurauhan julistus on Siikalatvalla jo perinne. Se on julistettu yli kaksikymmentä kertaa. Tapahtuman tekevät yhdessä Rantsilan riistamiehet, Siikalatvan kunta ja seurakunta.
Tunnelmalliseen tapahtumaan Pylsynsaaren kodalle tuodaan kyläläisiä myös linja-autolla. Metsästysseuran, kunnan ja seurakunnan tervehdyksien jälkeen on aika syödä makkarat, juoda kahvit ja hiljentyä joulun viettoon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

