Konekarhulla kokeiltu jo satojen koirien luonnetta
Valkoinen ruotsin hirvikoira Fallmyrens E-Billan haukkuu konekarhu Penaa Saarijärvellä. Reijo Vesterinen Kuva: Viestilehtien arkistoSAARIJÄRVI (MT)
”Meillä homma alkaa olla täysi”, munsalalainen Erik Blomqvist sanoo. Hän ja ylistarolainen Antti Paloheimo etsivät nuorempaa väkeä karhun kyyditsemiseen. Paloheimon mukaan seuraavat konekarhumiehet löytyvät lähipiiristä.
Viime sunnuntaina konekarhu testasi koiria Saarijärvellä Suomen laikajärjestön kesätapahtumassa. Muunkin rotuisia koiria ohjaajineen paikalla riitti jonoksi asti.
Blomqvistin mukaan Pena on mahdollista saada sinne, minne on tulossa vähintään 20 koiraa.
Ilmajokinen Anne Hautaluoma osallistui laikaihmisten kesätapahtumaan. Hän seurasi sivusta, kun eritasoiset koirat kävivät konekarhulla.
Osa koirista haukkui, osa pelkäsi ja haukkui, osa pelkästään pelkäsi.
Hautaluoman nelosvalio itäsiperian laika Kuusisäteen Akimov on kerran haukkunut ja käynyt jopa puraisemassa Penaa. Saarijärvellä koira ei ollut konekarhusta tippaakaan kiinnostunut.
Paloheimon mukaan noin yksi koira sadasta uskaltaa käydä konekarhuun kiinni. Ärhäkimpiä ovat yleensä saksanmetsästysterrierit, joista hurjimmat eivät ymmärrä pelätä mitään.
Konekarhun tekniikka ei ole pettänyt kertaakaan niin, että koetilaisuus tai näytös olisi pitänyt keskeyttää. Radiotekniikan ja sähkömekaniikan taitaja Pentti Sippola teki hyvää työtä asentaessaan karhua alustalle.
Akkuja joutuu uusimaan aika usein, muita huoltotoimia ei juuri tarvita.
Karhu on Venäjän Kamtsatkalta ammuttu 170-kiloinen uros. Lapualainen eläintentäyttäjä Markku Natri toppasi karhun aidon näköiseksi.
Ähtärin eläinpuiston karhujen hajulla Pena saadaan mahdollisimman aidonoloiseksi. Hajupussilla vedetään myös jälki, jota testattavien koirien pitää seurata. Jäljen päässä odottaa konekarhu.
Äänekoskelaiset Ilari Janhonen ja Tuire Ruuska toivat testattaviksi kaksi valkoista ruotsinhirvikoiraa. Ruotsista haettu nyt kaksivuotias narttu Fallmyrens E-Billan toimi lupaavasti ja sai kokeesta 62 pistettä. Vuoden ikäinen uros oli varovaisempi, mutta sekin haukkui Penaa.
Konnevedellä metsästävä Janhonen toivoo, että pääsisi pian koirineen oikean karhun jäljille. Edesmennyt harmaa norjanhirvikoira tavoitti kerran karhun metsässä. Koiran haukusta karkonnut karhu juoksi viiden metrin päästä Janhosesta. Se kokemus ei unohdu ikinä.
Saarijärven testipäivän päätteeksi Blomqvist ja Paloheimo nostivat Penan pakettiautoon ja ajoivat kotiin. Seuraava keikka on Ruotsin Jällivaaraan.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
