Kaksi kasvonaamiota vadelmasta
Valmista itse vadelmasta kasvonaamioita.Suklaa-vadelmanaamio
100 g tummaa taloussuklaata
1 dl survottuja vadelmia
1 tl hunajaa
1 tl kuivaa minttua tai 1 tuore piparmintun tai vihermintun oksa
Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon marjasurvos, hunaja ja murennettu minttu. Sekoita tasaiseksi. Levitä hiukan jäähtyneenä siveltimen avulla huuhdotulle iholle, esimerkiksi kasvoille, kaulaan ja kämmenselkiin. Anna naamion vaikuttaa 10 minuuttia. Huuhtele lämpimällä vedellä.
Vinkki! Jos käytät vain osan naamiosta, kaada osa sulasta seoksesta tölkkiin ja pidä jääkaapissa, jossa se säilyy viikon verran.
Kosteuttava vadelmanaamio
1 dl sokeria
1 dl vadelmia
1 rkl auringonkukkaöljyä
Hierrä vadelmat tahnaksi. Lisää sokeri ja öljy. Levitä seos kasvoille ja kaulaan pyörivin liikkein. Sokeri kostuttaa ja vadelma öljyineen ravitsee ihoa. Anna naamion vaikuttaa noin 10 minuuttia. Huuhtele hyvin ja taputtele iho lopuksi sormenpäillä napsutellen vereväksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

