Rauman paperikone kiinni,työntekijät marssivat ulos
Kirkas pakkaspäivä ei eilen piristänyt mieliä Raumalla. UPM julkisti suunnitelman Euroopan paperintuotantonsa supistamiseksi ja leikkauslistalle joutui paperikone 3 Rauman tehtaalta.
Tällä hetkellä päällystämätöntä aikakauslehtipaperia valmistavan kolmoskoneen henkilökunta on lomautettuna.
”Eipä ole iloinen tunnelma, ihmiset ovat hyvin synkkinä”, kommentoi tehtaan pääluottamusmies Jouko Aitonurmi.
”Harmittaa, koska täällä on ollut valoisat tunnelmat jatkon suhteen. Jatkajia on koulutettu oppisopimuksilla ja poistuma on ollut luonnollista eläköitymistä.”
Aitonurmi kertoo, että henkilökunta marssii protestiksi ulos aamukuudelta. Töihin palataan seuraavana aamuna.
Yhtiön valitsema ajankohta harmittaa Aitonurmea.
”Erittäin huono päivä taas valittiin uutiselle. Lomautettuna olevat kolmoskoneen ihmiset saavat lukea asiasta lehdistä”, hän puuskahtaa.
Aitonurmi kertoo, että työnantaja ei pääse neuvotteluista helpolla.
”Ymmärrämme kyllä paperin kulutuksen vähentymisen ja synkät talousnäkymät, mutta käännämme silti kaikki kivet ja kannot löytääksemme jonkin vaihtoehdon koneen sulkemiselle.”
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kertoo olevansa pettynyt UPM:n ratkaisuun.
”Aina nämä tulevat yllätyksinä. En tosin tiedä, voiko Voikkaan jälkeen puhuakaan yllätyksistä.”
Yt-neuvotteluihin tulee lisähaastetta, koska henkilöstö on tällä hetkellä lomautettuna.
Vanhala näkee ylikapasiteetin pikemmin yhtiön virheinvestointina kuin taloustilanteen seurauksena.
”Jälkiviisaus on tietysti aina helpointa. Mutta eihän kannata ostaa sataa lehmää, jos tilaa on vain viidellekymmenelle.”
Samalla iskulla UPM sulkee saksalaiselta Ettringenin tehtaalta yhden paperikoneen ja myy ranskalaisen Docellesin tehtaansa. Docellesissa valmistetaan päällystämätöntä puuvapaata paperia.
”Näillä supistuksilla pystymme sopeutumaan lähiajan markkinanäkymiin. Pitkällä jänteellä paperimarkkinoiden ja kustannusten kehitys sekä toiminnan tehostamisen onnistuminen ratkaisevat tulevaisuuden toimenpiteet”, kertoo UPM:n paperiliiketoiminnan johtaja Jyrki Ovaska.
Hän muistuttaa paperialan heikosta kannattavuudesta ja viime vuosien reippaasta kustannusnoususta. Painopaperin kysynnän kehitys näyttää jatkavan alamäkeä.
”Käynnissä on median murros, mutta millä aikataululla ja missä laajuudessa se paperin kysyntään vaikuttaa, voi ainoastaan esittää arvioita.”
Hän ei ota kantaa siihen, mihin mahdolliset seuraavat tuotannonsupistukset kohdistuvat.
”Emme katso värillisten lasien läpi, eikä johdolta tule tallimääräyksiä siitä, missä maassa tuotantoa supistetaan. Ne yksiköt, jotka pystyvät parantamaan tehokkuuttaan ovat vahvimmilla”, Ovaska kertoo.
Jos kaikki tälle vuodelle suunnitellut supistukset toteutuvat, yhtiön paperintuotannon kapasiteetti putoaa Euroopassa yhteensä 850 000 tonnia. Nyt suunniteltujen sulkemisten lisäksi UPM sulki ranskalaisen Stracelin tehtaan tammikuun alussa.
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
