Puolueiden metsäkannoissa isot erot – porvareilta kaasua, vihreiltä jarrua hakkuisiin
Keskusta tavoittelee kovaa nousua metsien kasvuun. Vihreät jarruttaisivat tiukimmin hakkuutahtia.Eduskuntavaalit määrittävät metsäpolitiikkaa seuraavalle hallituskaudelle. MT Metsä kokosi poimintoja puolueiden metsänäkemyksistä.
Keskusta on valmis nostamaan hakkuut 80 miljoonaan kuutioon vuodessa. Samalla se haluaa nostaa metsien vuotuisen kasvun 150 miljoonaan kuutioon vuoteen 2050 mennessä. Puukauppaa keskusta edistäisi nostamalla yrittäjävähennyksen 8–10 prosenttiin ja metsävähennystä se korottaisi asteittain. Keskusta vastustaa kiinteistöverotuksen ulottamista maa- ja metsätalousmaahan.
Kokoomuksen mukaan nykyistä hakkuumäärää on varaa kasvattaa maltillisesti, mutta tutkijoiden näkemyksiä pitää kuunnella. Metsien roolia hiilivarastona pitää kasvattaa ensisijaisesti keinoilla, jotka maksimoivat puusta saatavan arvon sekä metsänomistajalle että teollisuudelle.
Metsiä kokoomus kasvattaisi nykyistä vanhemmiksi ja järeämmiksi. Vajaatuottoisten peltojen metsitystä pitäisi tukea tehokkaammin. Metsien pitkän ajan arvon sekä metsien kasvun ja hiilensidonnan maksimoiminen on otettava huomioon Metsähallituksen tavoitteissa.
Vihreät haluaa vähentää hakkuita nykyisestä ja lopettaa avohakkuut valtion mailla. Puheenjohtaja Pekka Haaviston mukaan seuraavalla hallituskaudella hakkuut pitäisi pudottaa 65–70 miljoonaan kuutioon. Metsänomistajille puolue loisi kasvatusmaksun, joka palkitsisi siitä, että metsä jätetään kasvamaan.
Vihreät lisäisi luonnonsuojelun rahoitusta sadalla miljoonalla ja toteuttaisi Etelä-Suomen metsiensuojeluohjelman Metson tavoitteet vuoteen 2025 mennessä. Käyttämättömiä peltoja vihreät metsittäisivät 150 000 hehtaaria. Puolue ei sallisi puun polttoa uusissa kaukolämpöinvestoinneissa. Puun käytössä olisi pyrittävä kohti sellaisia tuotteita, joissa hiili säilyy nykyistä pidempään.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne linjasi maaliskuun alkupuolella, että hakkuiden määrää voidaan nostaa maltillisesti, jos hiilinielu samaan aikaan kasvaa. Puolue esittää, että metsänomistajille luodaan taloudellinen kannustin, joka pidentää metsän kiertoaikaa.
Metsänhoidon suosituksia pitäisi uudistaa ja jatkuvaa kasvatusta edistää. SDP kohtuullistaisi Metsähallituksen tulostavoitetta siten, että luontoarvoltaan arvokkaat metsät säilyvät.
Perussuomalaisilta ei ole kuultu suuria metsäkannanottoja. Puolueen energia- ja ympäristöohjelma toteaa suojeltujen metsien määrän olevan riittävällä tasolla ja metsätalouden kestävällä pohjalla.
Perussuomalaisten viesti on ollut, ettei hakkuita tarvitse rajoittaa nykyisestä.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on pitänyt nykyistä hakkuumäärää Suomessa hyväksyttävänä. Vaaliohjelmassaan Vasemmistoliitto haluaa luoda metsänomistajille järjestelmän, joka palkitsee hakkuiden lykkäämisestä.
Puolue uudistaisi metsätalouden tuet niin, että ne kannustavat monipuolisiin metsänhoitomenetelmiin, kuten jatkuvaan kasvatukseen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

