
Kymin sellutehdas ei jarruttele
Syyskuussa tuotantoennätyksen tehnyt UPM:n uusittu tehdas lisää puun käyttöä 800 000 kuutiota vuodessa.
Sellutehtaalla kootaan parhaillaan erittäin suurta nosturia, jonka jalkojen välistä rekat pystyvät ajamaan. Kuva: Markku VuorikariUPM:n Kymin sellutehtaan ei tarvitse enää jarrutella tuotantoaan, kun laajennettu sellun kuivaamo lähti käyntiin syyskuun alussa kuukauden etuajassa.
"Sellun kuivaus oli ajoittain pullonkaula. Nyt uusi kuivauskone vetää sellua läpi tarpeen mukaan", tehtaanjohtaja Markku Laaksonen kertoo.
Hänen mukaansa Kouvolan Kuusanniemen tehdas on yksi Suomen moderneimmista sellutehtaista, kun puolitoista vuotta kestänyt 160 miljoonan euron laajennus valmistuu vuodenvaihteessa. Tehtaan ylösajo on kesän ja syksyn aikana sujunut erinomaisesti.
Tehtaan uusi kuorimo käynnistyi kesäkuussa ja kuitulinjojen modernisointi elokuussa. Tehtaalla on myös uusi pistoraide junakuljetuksia varten, millä tuodaan puuta ja viedään sellupaaleja.
Tehtaan tuotanto kasvaa kolmanneksen, 530 000 tonnista 700 000 tonniin valkaistua havu- ja koivusellua.
Koivukuitupuun käyttö tehtaalla lisääntyy puoli miljoonaa kuutiota ja mäntykuidun 300 000 kuutiota. Koivusta 60 prosenttia tuodaan Venäjältä, mänty hankitaan pääasiassa Suomesta.
Uuden linjan sellu on aiempaa valkoisempaa ja se jauhautuu helpommin, mikä vähentää paperikoneilla sähkönkulutusta.
Sellusta 70 prosenttia syötetään suoraan pumppumassana tehtaan kahdelle paperikoneelle ja 30 prosenttia kuivataan ja pakataan maailmalle, jossa sellun kysyntä on kovaa ja hinnat korkealla.
UPM:llä on Kymin tehtaan lisäksi sellutehtaat Uruguayssa, Pietarsaaressa ja Lappeenrannassa, jotka tuottavat yhteensä 3,5 miljoonaa tonnia sellua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

