Hirveää säätöä vai voimauttavaa hyvinvointihumppaa? Kiitos kilometrin pituisille luontopoluille
”Riittääkö huumori ja kekseliäisyys, kun haalarin sisällä on 15 kiloa löysää makaronia ja kaiuttimesta kuuluu vain kitinää?”Ihastuin kilometrin pituisiin luontopolkuihin kaksosteni ensimmäisenä keväänä, kun puolivuotiaat vauvat kulkivat näppärästi vanhempiensa kantorepuissa.
Nyt nämä 3,5-vuotiaat alkavat olla siitä kiitollisessä iässä, että he jaksavat kävellä lyhyitä luontopolkuja myös itse. Jaksamista enemmän kyse on, huvittaako heitä kävellä.
Pienen lapsen motivointi tuntuu olevan ennen kaikkea vanhempien motivointia. Jaksanko kannatella lasten ja mahdollisesti myös puolison tunteita? Riittääkö huumori ja kekseliäisyys, kun haalarin sisällä on 15 kiloa löysää makaronia ja kaiuttimesta kuuluu vain kitinää?
Vietin perheeni kanssa pääsiäistä Rovaniemen Songan kylässä vuokramökillä, jonka lähellä sijaitsee edestakaisin kuljettuna 1,2 kilometrin pituinen Möötikkärakan luontopolku. Alku on jyrkähköä nousua komeassa mäntymetsässä, jonka jälkeen avautuu jylhä maisema Sonkajärvelle. Takaisin tullaan samaa reittiä.
Möötikkärakka innosti lapsia jo hauskan nimensä ansiosta, ja kuvat vauvavaellukselta vahvistivat perheemme motivaatiota kokeilla, jaksaisivatko lapset tällä kertaa kavuta ylös asti itse.
Kaikki alkoi lupaavasti, kun toinen lapsista paineli reippain askelin rinteeseen. Toinen tapansa mukaisesti vaati syliin jo kymmenen metrin jälkeen.
Päätin, että happohyökkäyksiä ei nyt mietitä, vaan suklaata tarjotaan aina kun tilanne vaatii. Toinen toistaan tsempaten selvitimme jyrkimmän osuuden, jossa kulkua helpottamaan rakennetut portaat olivat jäästä ja lumesta liukkaat.
Happohyökkäyksiä ei nyt mietitä, vaan suklaata tarjotaan aina kun tilanne vaatii.
Evästauko penkillä hyydytti lapsista toisen. Hän taisi luulla, että huippu saavutettiin jo. Matkaa jatkanut perheen toinen puolikas puolestaan jäi loppumatkalle ilman eväitä, kun kassi jäi minulle. Toinen lapsista valitti nälkää vain hieman ennen huippua ja lähti määrätietoisesti takaisin alas.
Vaikka matkaa näköalapisteelle olisi ollut alle sata metriä, ei retki tuntunut kenestäkään epäonnistumiselta. Päinvastoin olimme iloisia, että kaikki jaksoivat niinkin hyvin. Huiputus jääköön kesään tai syksyyn.
Luin hiljattain Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan tutkimuksen, jonka mukaan luonnossa liikkuminen tukee niin sanottua perheresilienssiä. Se tarkoittaa perheen kykyä kestää ja palautua kuormitustekijöistä, jotka uhkaavat arjessa selviytymistä.
Perheen yhteinen luontoliikunta koettiin tutkimuksessa hyvinvointia tukevana, voimauttavana, palauttavana, rauhoittavana, sekä sopua, kiitollisuutta, myönteisyyttä ja toiveikkuutta lisäävänä.
Nelihenkisen perheemme retket tuntuvat yleensä aina aluksi hirveältä säädöltä, mutta lopulta kuitenkin vahvistavat perheen sisäistä me-henkeä.
Ensi kerralla pitää muistaa jakaa eväät niin, että niitä löytyy jokaisen taskusta eikä vain yhdestä kassista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
