Skarta vuokrasi Utajärveltä uuden maa-alueen aurinko- ja tuulisähkön tuotantoon
Skarta Energy rakentaa parhaillaan aurinkopuistoa Utajärvelle. Sen on määrä olla kokonaan valmis vuonna 2026.
Suomessa on tällä hetkellä käynnissä 12 teollisen mittakaavan aurinkovoimapuiston rakennushanketta. Kuva: Saara LaviTeollisen aurinkovoiman hankekehittäjä Skarta Energy ja Utajärven kunta ovat sopineet Hietaselässä sijaitsevan noin 220 hehtaarin maa-alueen vuokrauksesta sähköntuotantoa varten.
Alue on kunnan omistuksessa.
Hietaselän alueelle on suunnitteilla sekä teollista aurinkovoimaa (100 MWp) että tuulivoimaa (45 MWp). Suunnitelmiin kuuluu myös mahdollinen energiavarasto.
Vuokrasopimus on solmittu 50 vuodeksi ja sitä on mahdollisuus pidentää 10 vuodella.
Skartan tiedotteen mukaan Hietaselän alue kaavoitetaan kokonaisuudessaan energiantuotantoalueeksi. Osayleiskaavan on tarkoitus mahdollistaa enintään neljän tuulivoimalan, aurinkovoimaloiden sekä muun teollisen toiminnan rakentamisen.
Hietaselän alue laajentaa Skarta Energyn toimintaa Utajärvellä. Yhtiö aloitti saman kunnan Isosuolle aurinkopuiston rakennuttamisen alkuvuonna 2024. Yhteensä näiden kahden projektin uusiutuvan energian määrä on lähes 250 MWp.
Isosuon aurinkopuiston rakentaminen kestää kaksi vuotta. Puisto on tarkoitus ottaa käyttöön vaiheittain siten, että kokonaisuus on valmis vuoden 2026 ensimmäisen puoliskon aikana. Hietaselän aikataulua ohjaa tarvittavien lupien saaminen.
Skratan mukaan sillä on neljännes Suomeen rakenteilla olevista aurinkopuistoista. Suomessa on tällä hetkellä käynnissä 12 teollisen mittakaavan aurinkovoimapuiston rakennushanketta.
Skarta Energyn hankkeita ovat Utajärven Isosuo, Pälkänevesi ja Callio Pyhäjärvi. Lisäksi yhtiöllä kehitteillä kohteita muun muassa Oripäässä, Harjavallassa ja Tohmajärvellä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







