Vanhan mielisairaalan tammilaudoista suunniteltiin uniikkeja liikelahjoja ‒ ”Purkutöissä hukataan edelleen paljon laatumateriaaleja”
Taideteollisuusalan opettaja huomasi sattumalta, että purettavan sairaalan sisäänkäynnit oli vuorattu tammilaudoilla. Kaupungin teettämässä purkumateriaaliselvityksessä ei huomattu mitään uudelleen käyttämisen arvoista.
Artesaaniopiskelijat Titta Puustinen ja Riikka Puumalainen sekä Mainostoimisto Groteskin luova johtaja Jyrki Suvimaa esittelevät uusiotammesta tehtyjä leikkuulautoja. Taustalla Etelä-Savon ammattiopiston projektipäällikkö Esa Kohvakka. Kuva: Kimmo HaapeaMikkelin kaupunki puratti kesällä 2021 vanhan Tuukkalan mielisairaalan. Etelä-Savon ammattiopiston projektipäällikkö Esa Kohvakka huomasi sattumalta sairaalan sisäänkäyntiä tarkasteltuaan, että sen vuorauksessa oli käytetty tammea.
”Tammi jalopuuna on omimmillaan kohteissa, joissa vaaditaan materiaalilta kestävyyttä ja pitkää käyttöikää”, Kohvakka toteaa tiedotteessa.
”Ulkoverhouksessa käytetyt puuosat olivat jo kovasti tummuneita ja päältä päin todella lahon näköisiä. Heti pinnan alta paljastui kuitenkin kovaa puuta. Ei niitä tarvinut höylätä kuin milli tai puolitoista.”
Ammattiopiston taideteollisuusalan opiskelijat Titta Puustinen ja Riikka Puumalainen valmistivat puretuista tammipaneeleista sarjan leikkuulautoja, jotka paikallinen mainostoimisto hankki liikelahjoiksi. Kauppasumma toimitettiin suoraan nuorten mielenterveystyöhön.
Opiskelijat saivat tehtyä talteenotetusta paneelista 35 leikkuulautaa, ja paksuista lankuista syntyi lisäksi keittiönpöydän kansi.
Tässä tapauksessa kävi hyvä tuuri, että tammiosat säästyivät polttamiselta, sillä kaupungin teettämässä purkumateriaaliselvityksessä ei tullut ilmi mitään uudelleenkäytettävää. Yleensä purkupuu menee murskattuna poltettavaksi.
”Materiaalien kierrätystä mietitään onneksi edes sen verran, että puu ja metalli erotetaan, mutta muuten purkukartoitusta ja purkamisen tapaa ohjaa vain raha. Purkutöissä hukataan edelleen paljon laatumateriaaleja”, Kohvakka kritisoi MT:lle.
Vielä 1960-luvun rakennuksissa, kuten Tuukkalassakin, käytettiin hänen mukaansa paljon arvokkaita materiaaleja, kuten jalopuuta, messinkiä ja kuparia.
”Nämäkin tammilankut ja -laudat oli kiinnitetty messinkiruuvein. Taideteollisuusalan opettajana minua surettaa, että kulttuuria ei arvosteta. Mikkelissäkin on purettu vanhoja kouluja, joissa on ollut messinkiä ja kuparia. Esimerkiksi kaiteiden pinnassa on ollut oppilaiden ajan saatossa jättämä vanha patina”, Kohvakka kuvailee.
”Vain aidot materiaalit mahdollistavat patinan syntymisen. Se kertoo menneestä ajasta, kulttuurisesta kerroksellisuudesta. Ja sitä ihmiset kaipaavat.”
Vanhoilla materiaaleilla on kerrottavanaan historiansa ja tarinansa.
”Onneksi Tuukkalan sisäänkäyntien vuorilautojen tarina jatkuu. Minusta on hienoa, että mielisairaala muistaa vielä kerran nuorten mielenterveyttä.”
Lue myös:
Koneviesti: Keiteleellä kaksi karjatilaa muutti laakasiilot konesuojiksi sekä maalaamoksi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





