SUOMEN METSÄYHDISTYS
Suomen metsäyhdistys
perustettiin vuonna 1877.
Kimmokkeena oli huoli
metsien heikosta tilasta.
Yhdistys rajasi toimintaansa
ja oli mukana perustamassa ammattiyhdistyksiä, Tapiota
ja Metsäntutkimuslaitosta.
Henkilöjäsenyys lopetettiin
vuonna 1941.
Nykyisin jäseniä on 49.
Niistä suurimpia ovat Metsä-
teollisuus ry, MTK ja Metsä-
hallitus. Harrastus- ja ammatti-
järjestöistä mukana ovat
esimerkiksi Suomen Latu,
Partiolaiset, Metsäalan Asiantuntijat ry sekä Biologian ja maantieteen opettajien liitto.
Toimintaa rahoittavat
Suomen Metsäsäätiö, maa- ja metsätalousministeriö sekä
jäsenet. Hankkeisiin haetaan rahaa esimerkiksi EU:lta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
