UPM:n Jussi Pesonen Lännen Medialle: Puusta ei tule pulaa Suomessa
Suomessa on maailman parhaiten hoidetut metsät ja niitä on mahdollista hyödyntää nykyistä tehokkaammin, Metsäteollisuus ry:n puheenjohtaja sanoo.
Metsäyhtiöillä on erilaiset käsitykset puun riittävyydestä. UPM:n Jussi Pesosen mukaan puu ei ole pullonkaula investoinneille. Metsä Groupin mukaan Suomessa kuitupuuvarat ovat käytännössä taloudellisesti täyskäytössä, kun Äänekosken biotuotetehdas valmistuu. Kuva: Jaana KankaanpääPuusta ei tule Suomessa pulaa eikä investointien pullonkaulaa, vaikka kiinalaiset metsäteollisuuden sijoittajat ovat löytäneet Suomeen. Näin vakuuttaa Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen Lännen Median haastattelussa, joka julkaistiin muun muassa Turun Sanomissa.
Pesonen sanoo olevansa tyytyväinen, jos Suomi houkuttelee investointeja. Kilpailuedellytysten on kuitenkin oltava kaikille samat. Kiinalaiset yhtiöt suunnittelevat parhaillaan investointeja Lappiin: Kaidi Kemiin ja Camce Kemijärvelle.
Pesonen korostaa, että Suomessa on maailman parhaiten hoidetut metsät ja niitä on mahdollista käyttää nykyistä tehokkaammin. Metsien kasvusta hyödynnetään Suomessa nyt noin 65 prosenttia.
Puuvarojen täyskäytöstä on varoitellut Metsä Group, joka rakentaa biotuotetehdasta Äänekoskelle. Metsänomistajien hallitseman Metsä Groupin mukaan Suomessa kuitupuuvarat ovat käytännössä taloudellisesti täyskäytössä, kun Äänekosken tehdas valmistuu.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
