Juhannuksena metsät kasvavat muutakin kuin saunavihtoja
Lyhytkin kesä saa paljon aikaan metsässä. Parhaimpana päivänä metsien kasvu voi ylittää 3 miljoonaa kuutiometriä.
Professori Annikki Mäkelä-Carter testaisi enemmin kotimaisten puulajien eri alkuperiä kuin toisi uusia lajeja Suomeen. Kuva: Ville-Petteri MäättäSuomen kesä on lyhyt, joten kasvit hyödyntävät sen miten parhaiten taitavat. Metsät kasvavat vuosittain noin 104 miljoonaa kuutiometriä. Jos puukuutiot laitettaisiin jonoksi, se riittäisi kiertämään maapallon kaksi ja puoli kertaa.
Tänä vuonna puiden kasvukausi on lähtenyt verkkaisesti liikkeelle. Syynä tähän oli viileä toukokuu. Viime vuoteen verrattuna kasvu on hieman vähäisempää etenkin Keski- ja Etelä-Suomessa. Pohjoisessa kasvu ei juuri eroa viime vuodesta.
Puut kasvavat, hoidettiin niitä tai ei
Metsänomistajia on kehotettu hoitamaan metsiä parhaan tilavuuskasvun saavuttamiseksi. Puuntuotoksen kannalta tärkeintä on, että metsä uudistuu hyvin.
"Metsiä hoidetaan lähinnä siksi, että saadaan pidettyä niiden terveydentila hyvänä ja kasvatettua hyvälaatuisia puuyksilöitä", kertoo Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen professori Annikki Mäkelä-Carter.
"Kasvatushakkuilla vaikutetaan siihen, mihin kasvu jakautuu puussa ja minkä muotoinen puusta tulee. Eri-ikäis- ja tasaikäinen metsä tuottavat erilaista puuta, mutta kasvussa ei välttämättä ole suuria eroja", hän jatkaa.
Muuttuvan ilmaston metsät
Ilmastonmuutoksen on ennustettu vaikuttavan Suomen metsien kasvumäärään. Puukuutioiden määrän kasvu voi lisääntyä yli kolmanneksella.
Myös kasvukauden on ennustettu pidentyvän. Sen vaikutuksesta puiden kasvuun ei olla yksimielisiä tiedemaailmassa.
Lämpimämmässä ilmastossa jalot lehtipuut voivat kasvaa nykyistä paremmin ja olla varteenotettava vaihtoehto kasvatettavaksi.
Riskejä ei tule kuitenkaan unohtaa. Ilmastonmuutoksen myötä sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, mikä voi aiheuttaa enemmän myrsky- ja lumituhoja sekä kuivuutta. Myös hyönteiset voivat aikaan saada suurempia tuhoja lämpimämmässä ilmastossa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
