Lukijalta: Ennen ei ollut paremmin – vielä sata vuotta sitten viikatemies niitti satoa kevättalvisin

Peltoa kynnetään hevospelillä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo

Ei niin kauankaan sitten koko pitkän talven korpikämpillä uurastaneilla tukkijätkillä oli tapana vitsailla, että vielä se käki kukutetaan eli jaksetaan kesään. Vanhaan aikaan varhaiskevät oli monen kohdalla vaikein: Keväthangilla hiihti viikatemies. Se korjasi ne, joiden elinvoiman pimeys, nälkä ja kylmä talvi oli murtanut.

Jos sosiaalinen yhteiskuntamme ja olisi kehittymättömämpi, viikatemiehellä olisi nyt hommia.

Vielä sata vuotta sitten työikäisen ihmisen yleisin kuolinsyy oli ravinnon puute ja siitä johtuneet sairaudet. 1860-luvun suurina nälkävuosina lähes neljäsosa kainuulaisista kuoli nälkään. Peräkkäiset katovuodet olivat tyhjentäneet isäntien viljalaarit ja elukatkin oli pantu lihoiksi.

Valtion varainhoitaja J.V. Snellman suhtautui köyhän kansanosan auttamiseen kielteisesti, oppivat nuo juuttaat laiskaksi. Niinpä talot autioituivat ja kansa lähti Etelä-Suomea myöten kerjuulle. Ihmisiä kuoli tienvierille ja myöhemmin Snellmanin aloitteesta perustettuihin sairas- ja työtupiin. Tällaiset työtuvat olivat tautientartuttajia, ja sairaanhoitokin lienee ollut olkipatjalla makoilua ja vesivelliä.

Piirilääkäri Elias Lönnrot varoitti näiden tupien katastrofaalisista seurauksista, mutta valtion kassa oli tyhjä eikä velkaa voitu ottaa. Olki- ja pettuleivällä eläneistä sitkeimmät jäivät eloon ja käen kukkumista kuulemaan.

Tervanpoltto toi Kainuun rintamaiden eläjille ensi kertaa mahdollisuuden tienata rahaa. Oulun ahneet tervaporvarit höynäyttivät lukutaidottomia tervaukkoja, tervasta ei maksettu käypää hintaa. Näille nälkävuosista selvinneille isännille lyötiin taas luu kouraan, ja perheineen oli lähdettävä kerjuupussi kainalossa maantielle.

Suomen nouseva puunjalostusteollisuus tarvitsi halpaa raaka-ainetta, ja sitä oli nyt saatavilla Kainuun autioituneilla korpimailla.

Maataloutta moititaan monesta syystä. Unohdetaan, että meillä kaikesta huolimatta on ollut särvintä pöydässä ja lämmin kämppä, että sen turvin jaksamme taas aloittaa uuden kevään. Joku on tuon lihan ja leipämme kasvattanut. Se joku on maanviljelijä.

Pian paljastuvat pellot hangen alta. Sotahulluuden varjostaman maailmantilanteen vuoksi on meidän kaikkien toivottava, että jaksaisimme taas sulaan veteen ja käen kukuntaan.

Erkki Kinnunen

Ristijärvi