Ely-keskus kartoittaa järvien kasvillisuutta Uudellamaalla – pyrkimyksenä selvittää vedessä tapahtuvia muutoksia
Kartoitukset ovat Uudenmaan ely-keskuksen mukaan osa laajempaa vesien tilan seurantaa, jossa kerätään tietoa myös muun muassa veden laadusta sekä pohjaeläimistä ja levä- eli kasviplanktonlajistosta.
Kartoituksessa havaittavan vesikasvien määrän ja lajiston perusteella voidaan elyn mukaan päätellä, onko tutkittava järvi hyvässä tilassa vai rehevöitynyt esimerkiksi ravinnekuormituksen takia. Kuvituskuva. Kuva: Carolina HusuEly-keskus aloittaa kesän vesikasvikartoitukset Uudenmaan alueen järvillä heinäkuun puolivälissä. Kasvillisuuskartoitukset toteuttajana on Alleco Oy.
Tutkimuskohteina olevat järvet ovat Löytty Lohjalla, Sahajärvi ja Keravanjärvi Mäntsälässä sekä Tampaja ja Särkijärvi Kirkkonummella. Kartoitus vie pienillä järvillä elyn mukaan yleensä yhden päivän, mutta järven todellinen koko, sääolosuhteet sekä linjojen ja kasvillisuuden määrä vaikuttavat siihen, paljonko aikaa lopulta kuluu.
Kartoitukset ovat Uudenmaan ely-keskuksen mukaan osa laajempaa vesien tilan seurantaa, jossa kerätään tietoa myös muun muassa veden laadusta, kaloista, pohjaeläimistä ja levä- eli kasviplanktonlajistosta. Tietojen avulla pyritään selvittämään vedessä mahdollisesti tapahtuvia muutoksia.
Vesikasvien määrän ja lajiston perusteella voidaan päätellä, ovatko järvet hyvässä tilassa vai ovatko ne rehevöityneet esimerkiksi ravinnekuormituksen takia.
Kartoituksissa voidaan tehdä myös havaintoja haitallisista vieraslajeista, jotka eivät kuulu alkuperäiseen kasvilajistoon, kertoo Uudenmaan ely-keskus tiedotteessa.
Kartoitusten tulokset käyvät ilmi tulevana talvena laadittavasta raportista, joka valmistuttuaan on saatavissa Uudenmaan ely-keskuksesta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







