Lehtisellu onkäynyt kaupaksi
Lehtisellu on käynyt syksyllä havusellua paremmin kaupaksi, kertoo paperin ja sellun kauppaa seuraava Foex. Foexin mukaan talouskasvu on edelleen keskittynyt Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Vauhdin hidastumisesta on pieniä merkkejä näkyvissä.
Euroopassa kasvun käynnistyminen on edelleen hidasta. Miinus on silti kääntymässä pieneksi plussaksi.
Sellun hyvä kysyntä jatkuu edelleen. Tänä vuonna kovassa vedossa on ollut lehtisellu, joka on kallistunut vuoden alusta 121 dollarilla tonnilta. Euroissa korotus on jäänyt puoleen siitä.
Havusellun hinta on tippunut vuodessa 105 dollarilla tonnilta. Valuuttakurssimuutokset ovat pehmentäneet eurohinnan pudotuksen pariin kymppiin.
Paperin kysynnässä näkyy alkava joulusesonki. Vuoden alun hinnoista kevyesti päällystetty lwc-aikakauslehtipaperi on vielä jäljessä, mutta hienopaperia myydään nyt paremmalla hinnalla kuin viime vuoden lopulla.
Suurimmat hinnanalennukset ovat kohdistuneet sanomalehtipaperiin. Pahvien hinnat ovat kautta linjan selvästi parempia kuin vuoden alussa.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
