Puukauppa käy vinhasti kuusitukin vedolla
Kantohinnat pysyneet vakaina koronasta huolimatta.Puukauppa on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Osalle ostajista kelpaavat myös talvileimikot, mutta niiden kaupassa on käsillä viimeiset hetket.
"Puukauppa on käynnistynyt hyvin alkuvuodesta. Kysyntä kohdistuu erityisesti päätehakkuiden tukkipuukohteisiin. Puun hinnat ovat olleet vakaana", toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ovat ostaneet tammi–helmikuussa yksityismetsistä yli puolet viimevuotista enemmän puuta. Edellisen eli vuoden 2019 ostotahtiin tänä vuonna ei silti ole ylletty.
Pirkanmaan metsänhoitoyhdistyksen johtaja Ilkka Köntti kertoo, että puukaupan kevättalven näkymät näyttävät hyviltä, ja korjuukelitkin ovat mainiot. Etenkin tukilla on kova kysyntä.
Köntin mukaan tällä hetkellä metsistä korjataan talvileimikkosumaa. Niiden osalta kansi on lähes kiinni, eli sellaisia ei kannata enää ostajille tarjota.
"Talvileimikot kannattaa suunnitella hyvissä ajoin alkusyksyllä. Metsänomistajien kannattaa miettiä myös, miten talvileimikon voisi muuttaa kesäleimikoksi. Syyskesällä on kuivia kausia, jolloin osa talvileimikoista voisi olla korjattavissa jopa paremmin kuin talvella."
Talvileimikoiden sulatteluun ei Köntin arvion mukaan jää ostajilta paljon aikaa, vaan niiden jälkeen siirrytään suoraan kesäleimikoihin. Niistä tulee kova kilpailu, sillä puun tarjonta on tasaisen niukkuuden puolella.
"Puukaupassa näyttää vallitsevan pysyvä kuusitukin ylivalta. Sillä lähdetään tälläkin kertaa liikkeelle, mutta ei männynkään sahaus ihan huonoa ole tällä hetkellä."
Kaupaksi käyvät myös isot kuitupuuvaltaiset leimikot. Niitä tarvitaan korjuun ketjuttamiseen ja siihen, että koneet pysyvät töissä.
"Kantohinnat ovat pitäneet hyvin. Niissä ei näyt koronalamaa. Parhaista tukkileimikoista on maksettu jopa yllättävän hyvin, joten puukaupan voi odottaa käyvän vinhasti kevätkesällä.", Köntti toteaa.
Kainuun metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Marko Koskela vahvistaa, että puukauppavuosi on alkanut mukavasti. Kainuussa on tehty edelleen kauppoja myös talvileimikoista. Toisaalta kuitupuun osalta ostajien tavoitteet alkavat olla täynnä.
"Talvileimikoiden puuta menisi yhdistyksen korjuupalvelun kautta, mutta siellä vastaan tulee kaluston riittävyys", sanoo Koskela.
Korjuukelit Kainuussa ovat hyvät. Metsäyhtiöt saavat siten hoidettua aiemmin siirtyneiden talvileimikoiden korjuut alta pois.
"Lumi tosin satoi märän maan päälle, mistä aiheutuu haasteita puunkorjuulle."
Seuraavaksi ostajien katseet kohdistuvat Kainuussa kesäleimikoihin. Sellaisia tuskin kenelläkään on varastossa.
Puukauppoja suunnittelevien metsänomistajien kannattaa teetättää sellaisia valmiiksi. Silloin niitä pääsee kilpailuttamaan heti, kun niiden kauppa kunnolla käynnistyy.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

