Etujärjestöt toivovatkohtuullistamista
EU:n rikkidirektiivin takia Suomen on varauduttava yhteensä pahimmillaan jopa 1 200 miljoonan euron vuotuiseen lisäkustannukseen, mikä vastaa 20 000 työpaikan palkkasummaa.
Suurimmat vaikutukset kohdistuvat metsäteollisuuteen ja metallinjalostukseen.
Työmarkkinajärjestöt ja MTK vaativat hallitukselta toimia vaikutusten kohtuullistamiseksi.
Järjestöjen mukaan meriliikenteen rikkisäädökset kohtelevat EU:n jäsenmaita hyvin epätasapuolisesti.
Suomen kannalta tilanne on järjestöistä kohtuuton, sillä ulkomaankaupalle aiheutuu merkittäviä lisäkustannuksia.
Työmarkkinajärjestöt ja MTK ovat esittäneet hallitukselle vetoomuksen kohtuullistaa direktiivin vaikutuksia Suomen elinkeinoelämään ja työllisyyteen.
Vetoomuksessa vaaditaan muun muassa siirtymäaikaa direktiiville sekä aktiivisen yhteistyön aloittamista muiden Itämeren alueen maiden kanssa, jotta raportit direktiivin vaikutuksista saadaan tehtyä pian.
Lisäksi järjestöt vaativat yritysten kustannusten keventämistä ja EU-rahoituksen selvittämistä.
Järjestöjen mukaan direktiivi uhkaa vähentää jopa 20 000 työpaikkaa.
Luku perustuu liikenne- ja viestintäministeriön arvioihin direktiivin lisäkustannuksista, kun vaatimukset täytetään siirtymällä kalliimpaan öljylaatuun.
Tiedossa ei tällä hetkellä ole muuta realistista mahdollisuutta sopeutua asetettuun aikatauluun. Direktiivin on määrä tulla voimaan vuoden 2015 alusta lähtien.
Välillisiä vaikutuksia direktiivillä on kaikille alihankintaketjuille ja palveluille, jotka liittyvät suoraan suurimpiin toimialoihin. Esimerkiksi logistiikassa meri-, tie-, rata- ja lentoliikenteen rahtimäärät vähentyvät.
Merenkulussa polttoaineen kustannusten nousu vaikeuttaa erityisesti pienten varustamoiden toimintaa.
LAURA KAKKONEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
