Puupinot vietävä pois ötököiden ulottuvilta
Hyönteistuhojen ennaltaehkäisemiseksi havupuutavara on kuljetettava pois metsästä. Etelä-Suomessa metsätuholain takarajat koittavat heinäkuussa.Metsätuholaki ja siihen liittyvät asetukset velvoittavat viemään puutavaran pois hakkuupaikalta ja välivarastosta. Etelä-Suomessa tämä tulee tehdä heinäkuun alussa.
Metsäkeskus on koonnut muistilistan auttaakseen toimijoita varmistumaan, että he ovat toteuttaneet lain edellyttämät suojaustoimet oikein.
"Tärkein keino metsien hyönteistuhojen torjumiseksi on kuljettaa kuoriaisten lisääntymisalustana toimiva puutavara ajoissa pois hakkuupaikalta ja välivarastoista", painottaa valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen Metsäkeskuksesta.
Poistamisvelvoite tarkoittaa myös niitä myrskyn kaatamia ja vahingoittamia puita, jotka ylittävät laissa määritetyn rajan lahopuun määrästä.
Puutavaran tai hakkuuoikeuden omistajan on myös ilmoitettava Metsäkeskukselle tilanteista, joiden vuoksi laissa säädettyjen velvollisuuksien noudattaminen voi estyä.
Muistilista metsätuholain velvoitteista metsätalouden toimijoille löytyy Metsäkeskuksen sivuilta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

