Metsätilojen kysyntäylittää selvästi tarjonnan
Suomessa myytiin viime vuonna 1 861 yli kymmenen hehtaarin metsätilaa, ilmenee Maanmittauslaitoksen tilastoista. Kauppojen määrä on suurin 2000-luvulla.
5–10 hehtaarin metsätiloja myytiin 753 ja 2–5 hehtaarin tiloja 672 kappaletta. Tilastoissa ovat mukana rakentamattomat metsätalouden maata käsittävät tilat.
Kuluvan vuoden metsätilakauppa on vilkastunut kesän lähetessä, kertovat metsätalousinsinööri-lkv:t Ulla Käkelä Lapin Metsämarkkinat Oy:stä ja Ari Sapattinen Järvi-Suomen metsätilat Oy:stä.
”Kolme vähintään, jopa yhdeksän tarjousta tulee”, arvioi Käkelä Pohjois-Suomesta myyntiin tulevaa 30–50 hehtaarin metsätilaa.
Sapattisen mukaan kolme tarjousta tulee varmuudella, yhdeksän aika harvoin.
Markkinoiden ammattilaiset sanovat metsätilakaupassa vallitsevan ylikysynnän. Tilanne on otollinen myyjille. Metsähehtaarin keskihinnat nousivatkin miltei koko maassa viime vuonna.
Käkelän mukaan tonttikauppa ”jurraa” Pohjois-Suomessa. Rakennuksia ja peltoa sisältävät metsätilat menevät hitaammin kaupaksi kuin puhtaat metsätilat.
Sapattinenkin suosittelee myymään yhtä maaomaisuuden lajia kerrallaan. Puhtaat metsätilat menevät hyvin kaupaksi, samoin pelto peltona ja tontti tonttina.
Yhteismetsät näkyvät myös maakaupassa.
”Yhteismetsäosuuksien kysyntä on kovaa Pohjois-Suomessa”, Käkelä tietää.
Sapattinen kertoo, että toimivien ja perusteilla olevien yhteismetsien osuus metsätilojen ostajista on kasvanut Järvi-Suomessa.
”Valtaenemmistö myytävistä tiloista menee yhä yksityisille ostajille.”
Käkelän mukaan jotkut haluavat myydä tilansa tietylle henkilölle, jonka tietävät tai ovat nähneet hoitavan metsää hyvin.
”On sitten myös ostajia, joille ei haluta myydä. Omistaja päättää.”
Lapissa on markkinoilla kahtiajakoisuutta. Länsi-Lapissa tilan ostaa useimmiten puhtaasti metsätalouden tuotantoon pyrkivä henkilö, joka heti alkuun hoitaa kuntoon mahdolliset rästityöt ja tiet.
”Metsien virkistyskäyttö on noussut isoksi asiaksi Itä-Lapin tilamarkkinoilla”, Käkelä kertoo. Lapin Metsämarkkinat teetti asiasta tutkimuksen.
Virkistyskäyttö saattoi nostaa itälappilaisen 15 000 euroon hinnoitellun metsätilan ostohinnan yli 20 000 euroon, Käkelä kertoo.
Itä-Lapin tiloista on maksettu vuodesta 2008 alkaen yli metsänhoitoyhdistyksen tekemän hinta-arvion.
Käkelän mukaan metsä on monille yhä iso lapsuuskotiin liittyvä tunneasia, eikä sitä myydä.
Neuvonnan ja informoinnin avulla on metsätilojen tarjontaa kuitenkin lisättävissä. Kasvava osa metsänomistajista on vailla juuria metsätilaansa, asuu etäällä eikä aina edes tunne tilan sijaintia, hän sanoo.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
